• Puu-ukon puheilla

    Mielipide
    22.6.201116:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kotikylälleni rakennettiin kökkätyönä kymmenen maitolaituria linja-autopysäkeille. Kylän ilme muuttui kotoisammaksi ja näistä maitolaitureista on tullut tärkeitä levähdyspaikkoja.

    Vaikka kaikki kylän maitolaiturit ovat samanlaisia, ovat ne kuitenkin sisustukseltaan erilaisia. Lisäksi ne on kukin nimetty paikkakunnan vanhojen tärkeiden nimien mukaan.

    Oman kotitieni läheisyydessä on kuitenkin se kaikkein näyttävin ja tärkein maitolaituri, koska sitä vartioi noin 30 vuotta vanha puu-ukko. Sen on moottorisahalla muotoillut jo edesmennyt Niilo Nummensalo. Nyt tämä Joenväärän Jussi on saanut hyvän paikan asuttavakseen ja samalla vahdittavakseen.

    Joenväärän maitolaiturilla istahtaa lepäilemään niin kylän raitilla pyöräilevät lapset kuin aikuisetkin. Moni ohikulkeva vieras tai entinen kyläläinen kirjoittaa vieraskirjaan kuulumisensa kyläläisille. Minulle maitolaituri on tullut hyväksi paikaksi pohtia asioita ja ongelmiakin. Usein olen iltalenkkini Joenväärään päättänyt ja ajatustuokion pidettyäni löytänyt uusia ratkaisuja elämän haasteisiin. Tuskin osaisin enää kuvitella muuta paikkaa rauhoittumiseen ja mietiskelyyn.

    Hannele Koskinen, Lehmäjoki

    Artikkelin aiheet
    maitolaiturit
    puu-ukko
    kyläelämä
    Joenväärä
    Lehmäjoki
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa