• Projekti Tie

    Mielipide
    20.8.201407:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Tie on tärkeä väylä talouselämämme pyörittämisessä ja ihmisten siirtymisessä paikasta toiseen. Tie on myös monen matkan pää.

    Maassamme sattuu vuosittain tuhansia onnettomuuksia juuri teillä. Näiden turhien onnettomuuksien vähentämiseksi olisi aiheellista tehdä jotain näkyvää. Näkyvyyden parantamisesta olisi varmasti suuri apu onnettomuuksien välttämiseksi.

    Näkyvyyden parantamiseksi voisi teiden vierustat perata ja harventaa 15–20 metrin leveydeltä molemmin puolin ja karsia jäävien puiden alaoksat noin kolmen metrin korkeuteen, jolloin näkyvyyttä tulisi riittävästi kummallekin puolelle.

    Arvopuuston harvennuksen päätehakkuuasentoon ja poistettavan puutavaran myynnin hoitaisivat metsänomistaja ja metsänhoitoyhdistys entisen käytännön mukaisesti.

    Hakepuu ja oksat siirrettäisiin tienvarteen odottamaan kuljetusta ja jatkojalostusta alan asiantuntijoiden ja ohjeiden mukaisesti.

    Näillä toimenpiteillä työllistettäisiin kaikki terveet työkykyiset ihmiset ammattiin ja koulutukseen katsomatta. Työttömyysmaksujen ja -avustuksien turvin rahoitus hoituisi helposti.

    Suomessa on jokaisessa kunnassa melkoinen määrä aitaamattomia tienvarsia perattavaksi. Työkohdetta riittää ja teollisuus saa tarvitsemaansa raaka-ainetta riittävästi. Tällainen perkaus ei tietenkään ole ainutkertainen, vaan se on uusittava muutaman vuoden välein.

    Työtä voi tehdä ympäri vuoden ryhmätyönä helposti käsityökaluilla. Työntekijöiden huolto on helppo järjestää huoltovaunuilla. Maanomistaja saa metsänsä parhaaseen kasvukuntoon ja joutopuu tulee hyödylliseen käyttöön energiaksi.

    Artikkelin aiheet
    tie
    näkyvyys
    metsänhoito
    työllisyys
    puutavara
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja