• Puskat pois ja hyötyä monelle

    Mielipide
    23.7.201407:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Taas on se aika vuodesta, jolloin pitäisi käynnistää laajamittainen puskien poisto esimerkiksi teiden varsilta, järvien rannoilta ja peltojen reunamilta.

    Puskia ja pienpuuta poistamalla avautuu paljon uusia ja komeita näkymiä maisemaan. Lisäksi työstä koituu turvallisuutta sekä kansantaloudellista hyötyä laajassa mitassa.

    Kulkuteiden varsilla ja risteysaluilla liikennemerkkien näkyvyyden estävästä kasvustosta on paljon haittaa. Kolarin kurvaaminen tai sakkojen maksaminen sapettaa aina. Mutta monin verroin silloin, kun se aiheutuu kasvuston kokonaan peittämän merkin näkymättömyydestä.

    Kesän jälkeen tulee taas syksy. Iltojen ja öiden pimetessä tienvarsilla rehottavat risut ja puut ovat todellinen turvallisuusriski. Esimerkiksi hirvieläimet juoksevat puskasta nopeasti ajoteille ja moottoriajoneuvon kuljettajalla ei ole paljon mitään tehtävissä onnettomuuden ehkäisemiseksi.

    Nyt olisikin siis paikallaan käynnistää oikein wanhanajan työttömyystyöt tienvarsien kasvuston raivaamisessa. Näin työttömät eivät turhautuisi, kun päivät kuluvat hyödyllisessä työssä. Samalla henkinen ja fyysinen kunto paranee. Eikä unohtaa kannata sitäkään, että tästä on monipuolinen hyöty kansantaloudellemme.

    Metsien tuottavuus paranee pusikoiden poistamisen jälkeen ja sairaanhoitokulut alenevat onnettomuuksien vähenemisen myötä.

    Kunnat joutuvat maksamaan satojatuhansia ja isommat kaupungit jopa miljoonia euroja vuodessa Kelalle tai valtiolle sakkomaksuja, kun eivät järjestä työttömille töitä.

    Työllistämisen hoidon laiminlyönneistä koituvat sakkomaksut pienenisivät minimiin, kun käynnistettäisiin raivaustyöt kuntien omistamissa metsissä, teiden reunamilla tai retkeilyreitistöillä ja yleensäkin maisemanhoidossa.

    Kuntien lisäksi myös kyläyhdistykset ja urheiluseurat jne. voisivat aktivoitua puskien poistoon ja samalla työllistämiseen.

    Suomen Ladun paikallisyhdistys Töysän Talsijat on jo monen kesän ja syksyn aikana osallistunut kuntouttavaan työtoimintaan. Moni pitkäaikaistyötön on savotoinut latu- ja retkeilyreittejä sekä järven rantoja ym.

    Tällaisesta työtoiminnasta vuosia vastuussa olleena henkilönä voin todeta, että toiminnasta on vain hyvää sanottavana. Kukaan työn aloittaneista henkilöistä ei ole lopettanut kesken kolmen kuukauden sopimusjaksoaan. Innostuneemmat ovat jopa tuplanneet minimijakson kuuteen kuukauteen. Monet henkilöt ovat osallistuneet raivaustöihin useampana vuonna. Joitakin jopa eläkeikään saakka!

    Tässäkin työtoiminnassa asenne ratkaisee. Pitää arvostaa tällaisenkin hyödyllisen työn tekijöitä ja ottaa vastuullisesti huomioon kunkin henkilön toimintakyvyn. Tämä takaa osapuolten tavoitteiden toteutumisen toivotulla tavalla.

    Artikkelin aiheet
    puskien poisto
    maisemanhoito
    työllistäminen
    kunnat
    Suomen Latu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa