• Lukijalta: Peruskoulun päästötodistus on nyt täysin arvoton ‒ neloset on otettava uudelleen käyttöön

    Toisin kuin nykyisin suunnitellaan, kaikki mahdollinen lisätuki on suunnattava koulutuksen alku, eikä loppupäähän.
    Peruskoulun tehtävänä on opettaa lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan.
    Peruskoulun tehtävänä on opettaa lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Koulutus
    23.12.202317:45
    Lukijalta
    Yrjö Saraste

    Suomen peruskoulu on rappiolla. Se hidastaa eteenpäin pyrkivien koululaisten opintoja ja toisaalta raahaa mukanaan haluttomia ja opetusta häiritseviä yksilöitä.

    Luokalle ei jätetä, vaan armovitosia antamalla päästetään, häiritsevät ja laiskatkin yksilöt, läpi. Peruskoulun päästötodistus on täysin arvoton ja todistaa vain, että peruskoulu on istuttu läpi. Nyt hyväksytään se tosiasia, etteivät kaikki peruskoulun ”läpäisseet” osaa kirjoittaa ja laskea. jossakin tutkimuksessa kävi ilmi, miten kaikki peruskoulun käyneet, eivät automaattisesti tajunneet mitä on 8-3.

    Näin ei voi jatkua. On aika lopettaa armovitosten antaminen.

    Luokalta toiselle siirrettäköön vain ne oppilaat, jotka ovat suorittaneet kulloisenkin tason edes välttävästi. Muutoin luokka on käytävä uudelleen. Päästötodistuksen tulee edellyttää päästökoetta.

    Toisin kuin nykyisin suunnitellaan, kaikki mahdollinen lisätuki on suunnattava koulutuksen alku, eikä loppupäähän.

    Yrjö Saraste

    sotaveteraani

    Helsinki

    Artikkelin aiheet
    peruskoulu
    arviointijärjestelmä
    koulutus
    opetus
    oppilaat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle