• Kytkös kaasun ja sähkön hinnan välillä pitää purkaa

    Vaikuttaa epäreilulta, että järkevämmin energiantuotantonsa ydinvoimalla ja vesivoimalla hoitaneissa maissa joudutaan maksamaan kallista sähkönhintaa kytköksen takia.
    Mielipide|Energia
    7.10.202219:00
    Lukijalta
    Airi Pulkkinen

    Miksi kaasun hintaa ei eroteta sähkön hinnasta? Sähkömarkkinat ovat ainakin osittain Euroopan maiden yhteiset, minkä takia Saksan kaasukriisi ei kosketa pelkästään Saksaa. Suomikin on osa kansainvälistä sähkömarkkinaa, joten Saksan korkeat energiahinnat heijastuvat energian hintaan niin Suomessa kuin muissakin Euroopan maissa.

    Vaikuttaa epäreilulta, että järkevämmin energiantuotantonsa ydinvoimalla ja vesivoimalla hoitaneissa maissa joudutaan maksamaan kallista sähkönhintaa kytköksen takia. Miksi tällaiseen kytkökseen on ylipäänsä suostuttu? Useimmille tämä tuli yllätyksenä, valtavina energiahinnan korotuksina. Suomen päättäjät ja virkamiesarmeija, eikö ketään kiinnostanut aiemmin?

    Ne maksakoot siitä itse, jotka kaasulla sähkönsä tuottavat.

    Saksassa päätettiin sulkea ydinvoimalat entisen liittokansleri Angela Merkelin kaudella vuonna 2011. Saksan vihreisiin kuuluvan talous- ja energiaministerin Robert Habeckin mukaan Saksassa ei epäröidä edelleenkään sulkea maan viimeisiä ydinvoimaloita. Voimaloihin ei esimerkiksi hankita enää uutta ydinpolttoainetta. Jäljellä olevan polttoaineen arvioidaan riittävän huhtikuun 2023 puoliväliin.

    Surettaa varsinkin lapsiperheiden puolesta tuleva talvi. Miten rahat riittävät terveelliseen ruokaan, polttoaineisiin, lääkkeisiin, vakuutuksiin, vaatteisiin, sähkölaskuun ja korkojen maksuun? Mistä voi enää vähentää kulutusta? Työssäkäynti kalliin polttoaineen ja korkeiden verojen vuoksi käy yhä kannattamattomaksi.

    Osa huoltajista ei jaksa eikä näe toivoa tulevaisuudessa. He voivat tehdä sitten hirvittäviä ratkaisuja. Lastensuojelun, sijaisperheiden ja tukiperheiden tarve tulee lisääntymään entisestään.

    Nyt on viimeinen hetki ymmärtää valtion menojen priorisointi. Ne puolueet, jotka edelleenkin haluavat jatkaa rahojemme jakamista muille maille, eivät ole köyhän kansan asialla. Pienen kansakunnan kovalla työllä ansaitsemat verorahat on käytettävä Suomessa ja suomalaisten hyväksi.

    Airi Pulkkinen

    Kuopio

    Artikkelin aiheet
    energiapolitiikka
    sähkön hinta
    kaasu
    ydinvoima
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi