• Kuusi poikaa Kakolassa

    Mielipide
    13.10.201016:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomen tunnetuin vankila Turun Kakola poistettiin käytöstä 2007. Tänä vuonna se avataan yhdeksäksi päiväksi.

    Kakolaan astuu sisään kuusi 15–17-vuotiasta poikaa, joiden elämäntapa viettää vahvasti rikolliseen suuntaan ja johtaa lopulta vankilaan, jos he eivät valitse toisin. Tavoitteena on saada heidät pysähtymään ja kääntämään elämänsä suunta.

    Pojat elävät Kakolassa vankilarutiinien mukaisesti ja viettävät yli puolet vuorokaudesta lukitussa sellissä. Heidän on noudatettava Kakolan järjestyssääntöä ja toteltava henkilökuntaa. Jos he rikkovat sääntöjä, heitä rangaistaan. Lisäksi pojat osallistuvat elämänhallintaa kehittävään koulutukseen, liikuntaan ja työpajatoimintaan.

    Vankilaan tultuaan pojat riisuvat omat vaatteensa ja vaihtavat tilalle vankilavaatteet. Puhelimet ja pleikkarit jäävät säilöön. Kakolassa ei ole televisiota, nettiä, radiota tai lehtiä. Poikien yhteydet ulkomaailmaan rajoittuvat yhteen soittoon omaisille, tapaamispäivään ja kirjeenvaihtoon. Tarvittaessa heille voidaan tehdä huumetesti.

    Kakola Yle TV2

    4.11. alkaen.

    Artikkelin aiheet
    Kakola
    tv-ohjelma
    rikollisuus
    nuoret
    vankila
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja