Metsäkeskustelussa jahnukaista

Ilmastokysymys ja vaalikuume ovat saaneet monenlaiset ”metsänhoitajat” liikkeelle. Kampanjassa käytetään puolitotuuksia, jotka ovat muuttumassa tiedoksi kansan ymmärryksessä.

Ympäristöpuolueen poliitikko vaatii selluteollisuuden vähentämistä, koska sen tuotteet ovat lyhytikäisiä ja turhia. Ehkäpä hän voisi näyttää edelläkävijyyttä ja lopettaa vessapaperin käytön. Kauramaidon voi hakea kaupasta kannulla, ja poliittiset pamfletit voi raaputtaa savitaululle.

Ei taida käydä. Silti kiinalaisille ja intialaisille sen hänen mielestään pitäisi sopia.

Maailman väestöstä 96 prosenttia tavoittelee city-vihreän elintasoa. Ei ole mahtia, joka estäisi heitä. Mikäli teollisuuttamme vähennetään, muut ottavat ilomielin vapautuvat markkinat haltuunsa, ja korjaavat raaka-aineensa ties mistä. Mikä olisi vaikutus? Suomalaiset olisivat ainakin ampuneet omaan jalkaansa.

Ympäristöjärjestöjen viesteissä toistetaan, että hakkuut vähentävät vanhoja metsiä ja lahopuuta ja siten uhanalaistavat eliölajeja. Tiedossa kuitenkin on, että 1900-luvun alussa ei Etelä-Suomessa vanhoja metsiä ollut, ei juuri lahopuutakaan. Niistä päivistä vanhojen metsien määrä on lisääntynyt, ei vähentynyt, samoin lahopuun määrä. Pohjois-Suomen tilanne on erilainen.

Jatkuvasta kasvatuksesta esitetään yleismenetelmää. Eikö enää muisteta, että samantapaisella metsänkäsittelyllä tärveltiin metsäpuiden geneettinen perimä ja synnytettiin laajoja paksukunttaisia kitukasvuisia kuusikoita, joiden luontainen uudistumiskyky oli olematon? Tarvittiin Metsänjalostussäätiö ja mittavat metsäohjelmat pelastajiksi. Metsäluonto tarvitsee ajoittain valoisan ja lämpöisen vaiheen.

Metsäpalojen merkitystä väistellään. Ennen palontorjuntaa Etelä-Suomen metsät paloivat noin 50 vuoden välein. Metsänhoidon mallina olleen paloekologian käsitteen loivat ihmiset, jotka näkivät omin silmin, kuinka palot muokkasivat metsäluontoa. Luotiin kompromissi, jossa puut hyödynnetään palamisen sijaan.

TV-ohjelmassa suojelu­asiantuntija kehuu vanhaa metsää hiilinieluna ja siirtyy sitten ihastelemaan sieniä lahopuun rungolla. Voi herran pieksut! Karkea periaate on, että hiiltä vapauttavat prosessit lisäävät monimuotoisuutta. Hiiltä sitovat prosessit vähentävät sitä. Hiilensidonnan ja monimuotoisuuden lisäämisen välillä ei ole yhtäläisyysmerkkejä.

Hakkuumäärien rajoittamiseksi esitetään lukuja. Minun metsässäni hakataan juuri sen verran kuin itse haluan, ei enempää eikä vähempää.