Lapsuuskodissani oli muutaman sadan siivekkään kanala. Tuotannon aloitusvuonna kuivikkeena käytettiin kotoisaa olkea, kunnes paljastui ongelma: kanojen varpaisiin kuivui suuria lanttapaakkuja, joita jouduttiin irrottelemaan hohtimilla. Eläinsuojelun tukemiseksi ja hajuhaitasta pääsemiseksi äitini keksi ratkaisuksi ”turvepehkun”. Todellisuudessa kanalan kuivike oli lähisuolta kuokittua rahkasammalta.
Vettä ja hometta hylkivästä rahkasammalta on kehitetty kuivikkeeksi ja kasvualustaksi. Onpa nostoon kehitetty keruukonekin. Elinkeinonsa lähes menettäneille turpeentuottajille rahkasammalen keruusta ei ainakaan toistaiseksi ole entisen työn korvaajaa. Voisiko siitä kuitenkin kasvaa tulevaisuuden ala?
Keskellä Suomea sijaitseva Siikalatvan Kestilä on lähes liikennemotissa. Aikoihin ei ole päässyt esimerkiksi Ouluun suoraan linja-autolla, puhumattakaan, että voisi hypätä metroon tai lentokoneeseen. Oma auto on välttämätön.
Harjoitetulla energiapolitiikalla ovat päästöt vähentyneet tavoiteltua nopeammin. Näin ollen alueilla, joissa liikenneyhteydet ovat vähäiset tai olemattomat, voisi vastaisten polttoainekorotusten varalta säätää välttämättömistä automatkoista polttoaineveronpalautuksen.
Pakollisiksi automatkoiksi voinee lukea työmatkakulut sekä käynnit terveyskeskuksessa. Laskelmathan näistä ovat olemassa: julkisen liikenteen ulottumattomissa asuva esittää työmatkojen autokulunsa verottajalle ja kirjaa terveyskeskuskäyntinsä Kelalle.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.