• Johto kantaa vastuun

    Mielipide
    5.3.201206:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Armeijan säästöjen ja varuskuntien lakkautussuunnitelmat annettiin asiantuntijoiden eli sotilaiden tehtäväksi. Raamit asettaa kuitenkin poliittinen johto. Esimerkki miten politiikkaa tehdään.

    Nyt ministerit niin sanotusti pesee kätensä. Eiväthän nämä minun suunnitteluja ole! Ja ettei minkään paikkakunnan elinkeinorakenne voi perustua varuskunnan olemassaoloon.

    Helppoa näin on Helsingissä sanoa, ajatella. Maaseudun kannalta vastuutonta, jopa pilkallista.

    Säästöjä tarvitaan, mutta jos näin on? Varuskuntien vähentäminen alkaen ruuhka-Suomesta saataisiin suurimmat säästöt ja edut.

    Esimerkiksi joukkojen liikkuminen harjoitusalueelle ja takaisin aiheuttaa ruuhka-Suomessa liikenteen puuroutumista, seisottelua, odottelua, tyhjäkäyntiä ja päästöjä. Myös käyttämättömille rakennuksille löytyisi helpommin uusiokäyttöä.

    Maa-alueilla löytyisi käyttöä helpottamaan tonttipulaa. Tai virkistyskäyttönä. Maakaupoilla valtion rahakirstuun kilahtaisi suuria rahasummia.

    Ennen kaikkea armeijan osaajille löytyisi työvoimapulasta kärsivälle ruuhka-Suomelle työntekijöitä. Niin valtion ei tarvitsisi toisella kädellä antaa kun toisella ottaa, ja säästäisi muun muassa rakennetukirahoissa pitkän euron.

    Artikkelin aiheet
    Puolustusvoimat
    varuskunnat
    säästötoimet
    poliittinen johto
    Ruuhka-Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa