• Perinteinen punainen vai muodikas aprikoosi? Näin valitset hyvälaatuisen joulutähden

    Joulutähti on Suomen suosituin joulukukka. Nykyään sitä kasvatetaan myös moderneissa limen ja aprikoosin sävyissä.
    Kuva: Säde Aarlahti
    Mielipide
    22.12.201918:15
    Kolumni
    S äde Aarlahti

    Myös joulutähteä kasvatettiin alun perin leikkokukkana. Vasta 1950-luvulla siitä jalostettiin tiiviskasvuisia ruukkukasvilajikkeita, jotka nousivat nopeasti suosioon. Pitkään kasvatettiin yksinomaan puna- ja valkokukkaisia joulutähtiä. Nykyään latvatähtien joukossa näkyy myös limen ja aprikoosin sävyjä.

    Kotiseuduillaan Meksikossa ja Guatemalassa joulutähteä kutsutaan romanttisesti jouluyön kukaksi, La Flor de la Nochebuena. Luonnossa joulutähti voi kasvaa kolme metriä korkeaksi pensaaksi tai pikkupuuksi. Värikylläisin osa kasvia on sen suojuslehdet, joiden keskellä sijaitsevat joulutähden pienet kukat.

    Joulutähdestä pääsee nauttimaan mahdollisimman pitkään, kun valitsee kaupassa kasvin, jonka lehdet ovat jäntevät ja tähden keskellä olevat mykerökukat vielä vihreitä. Kokeile myös mullan kosteutta. Rutikuivaksi kovettunut multa ei ole hyvä merkki. Hyvä paketointi on tarpeen lyhyenkin kuljetuksen ajaksi, sillä joulutähti paleltuu herkästi.

    Artikkelin aiheet
    joulutähti
    joulu
    kukat
    kasvien hoito
    koristelu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja