• Suomen ansaittava maineensa

    Mielipide
    13.7.201502:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomi on hankkinut hyvää mainetta toisesta maailmansodasta lähtien. Suomi on maksanut velkansa, Suomi edustaa vakaata pohjoismaista demokratiaa, maan edustajien puheisiin voi luottaa.

    Hyvä maine ei tule tyhjästä. Maineen takana on todellisia tekoja. Suomen tiedetään olevan köyhyydestä huolimatta kovan työnteon, kovien olosuhteiden, hyvien moraalisten arvojen ja koulutuksen tasa-
arvoisuuden peruspilareita.

    Nyt tilanne on muuttunut. Suomi on joutunut kansainvälisessä kilpailussa sivuraiteelle, jonka tuloksena työttömyys on räjähtänyt käsiin. Eläköityvien isojen ikäluokkien jättämät työpaikat on täytetty 250 000 työturistin toimesta.

    Olemme velan varassa elävä, rakenteellisesti vinoutunut, poliittisesti epävakaa maa. Sellaiseen maahan ulkomaiset yritykset eivät mielellään tule. On olemassa parempia vaihtoehtoja.

    Yltiöpäinen suojelu liitettynä epävarmoihin tulevaisuuden haaveisiin ei ole tuonut mitään konkreettista ratkaisua. Päinvastoin, on ajauduttu karikosta ja takaiskusta toiseen. Tulevaisuuden näkymät ovat vihreän hämärän peitossa.

    Vain kovan, pitkäjänteisen, johdonmukaisen, jopa raa`an johtamisen avulla Suomi voi palautua entiselleen. Mistään kehityksestä ei nyt voi edes puhua.

    Matti Nikkilä

    Liminka

    Artikkelin aiheet
    suomi
    maine
    työttömyys
    kansainvälinen kilpailu
    talous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja