• Aikapommi edessämme

    Mielipide
    1.6.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Muovin kulutus on kasvanut vuosikymmenten ajan. Sen aiheuttamaan ympäristökatastrofiin on silti herätty vasta viime aikoina.

    Kuvat valtamerten muovisista jätelautoista ja muovijätteiden kanssa kamppailevista eläimistä ovat pysäyttäneet miettimään tilanteen vakavuutta. Silmien ummistaminen tältä aikapommilta ole enää mahdollista.

    Poliittisilla päätöksillä voidaan tukea jätehuollon kehittämistä ja tuotteiden ekologisempaa suunnittelua sekä ohjailla kansalaisten kulutustottumuksia. Kestävintä ja tehokkainta muutos on kuitenkin vasta, kun kaikki tiedostavat ongelman ja oman roolinsa sen ratkaisemisessa.

    Vaikka Euroopassakin riittää tehtävää materiaalien kierrätettävyyden parantamisessa, suurimmat syylliset merten roskaamiseen löytyvät muualta. Saksalaisen tutkimuksen mukaan jopa yli 90 prosenttia valtamerten muoviroskasta on peräisin Afrikan ja Aasian suurista joista, joiden varsilla asuu satoja miljoonia ihmisiä.

    Näillä alueilla ei ole kehittynyttä jätteidenkeräystä. Tietoisuus muovien aiheuttamasta ympäristöongelmasta on myös vähäistä. Jotta ongelmaan voidaan puuttua tehokkaasti, täytyy voimavaroja kohdentaa näiden alueiden jätehuoltoon.

    Muovijäteongelmasta nousee koruttomuudestaan huolimatta myös inspiroivia tarinoita ja ratkaisuja. EU-parlamentissa kuultiin hiljattain 17-vuotiasta filippiiniläistyttöä Melati Wijseniä, joka järjesti perustamansa kansalaisjärjestön kanssa koko Balin saaren kattavan suursiivouskampanjan, jonka aikana ympäristöstä kerättiin vapaaehtoisvoimin peräti 65 tonnia muovijätettä. Inspiroivaa ongelmanratkaisua tarjoavat myös yritykset, jotka kierrättävät merestä kerättyä muoviroskaa ja tuottavat siitä korkealuokkaisia tekstiileitä, vaatteita ja huonekaluja.

    Muovia korvaaviin materiaaleihin siirtyminen tarjoaa valtavan mahdollisuuden suomalaiselle metsäteollisuudelle. VTT:n mukaan metsäteollisuuden tuotannon arvo voi jopa kaksinkertaistua vuoteen 2050 mennessä.

    Puusta jalostetut tuotteet tarjoavat ympäristöllisesti kestävän vaihtoehdon muovien käytölle esimerkiksi pakkausmateriaaleissa ja tekstiileissä. Suomessa olisikin tartuttava tähän miljardien eurojen kasvumahdollisuuteen ja panostettava alan tuotekehitykseen.

    Pirkko Ruohonen-Lerner

    Euroopan parlamentin jäsen (ps./ECR)

    Artikkelin aiheet
    muovin kulutus
    ympäristö
    muovijäte
    kiertotalous
    metsäteollisuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja