• Eri metsänkäsittelytapoja ei pidä kieltää

    Mielipide
    12.7.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    EU-komissiolle on lähtenyt joukolta meppejä uutta EU:n metsästrategialuonnosta tukeva kirje: ”Avohakkuumenetelmä on katastrofi ekologisesta näkökulmasta.” Tai sitten ei.

    Lähimenneisyyden suurin avohakkuu tapahtui Tuntsalla 1960 -luvun alussa. Metsää paloi Suomen ja Venäjän alueilta yhteensä 12 kilometriä leveä ja 100 kilometriä pitkä kaistale. Luonnon avohakkuuta, jota Suomessa on ihmisen toimesta yritetty matkia jo vuosi­kymmeniä. Se näkyy puuston määrän lähes kaksinkertaistumisena sadassa vuodessa.

    Koillismaalla tänä kesänä myrsky teki miljoonan kuutiometrin avohakkuun. Avohakkuukielto on ollut voimassa Saksassa, mutta nyt siellä kaatuu metsää hyönteis­tuhojen johdosta ennen näkemättömällä tavalla, Hyönteistuhoja olisi todennäköisesti pystytty rajaamaan tekemällä laajoja suojavyöhykehakkuita (=avohakkuita) ajoissa. Nyt ei laajoilla alueilla ole enää muuta tehtävänä, kuin kaataa tuhoutuneet kuusikot.

    Suomen metsien kasvaneet puumäärät takaavat teollisuuden puuhuoltoa, ja osittain sen vuoksi jatkuvasta kasvatuksestakin tuli hyväksytty metsien käsittelymenetelmä. Kovin vähäiselle huomiolle ovat jääneet vanhojen metsätieteilijöiden varoitukset.

    Lappi antaa hyvän esimerkin. 1950 -luvulle tultaessa kaikki vähäistenkin uittoreittien varrella olleet Lapin metsät oli käsitelty jatkuvan kasvatuksen menetelmillä, kaadettu kaikki tukiksi kelpaavat rungot sahojen raaka-aineeksi. 1910 -luvulla Kemi-yhtiön tukin minimi koko vaatimus oli noin 6,1 metriä ja latvaläpimitta 20 senttimetriä. Parin sadan vuoden hakkuiden jälkeen jäljelle jäivät teknisesti huonolaatuiset rungot ja uudistumattomat kunttamaat.

    Osaran avohakkuut ovat osoittaneet, että kyllä Lapissakin metsä kasvaa ja sitoo hiiltä.

    Jatkuvan kasvatuksen suurin ongelma on puunkorjuun teknologia. Puun tuotantoa ajateltaessa jatkuvan kasvatuksen teknisesti vaativa hakkuu suoritetaan 5–10 kertaa sadassa vuodessa, harvennus-/avohakkuumenetelmällä metsälössä käydään 3–5 kertaa samassa ajassa.

    Miten vältytään puuston korjuuvaurioilta, laholta ja miten saadaan jatkuva kasvatus myös taloudellisesti metsänomistajalle kannattavaksi? Järjestelmällinen tietynlainen metsänkäsittelytavan kielto ei ole nykyaikaa, annetaan metsänomistajan itse päättää metsistään, kunhan ”metsää ei hävitettämän.”

    Kari Palojärvi

    metsäteknologi

    Artikkelin aiheet
    metsänkäsittely
    avohakkuu
    jatkuva kasvatus
    metsätalous
    EU-komissio
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa