• Kuinka kaukana lähipalvelusi ovat tulevaisuudessa?

    Mielipide
    9.4.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Otsikon kysymys on ajankohtainen, koska eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen sote-lakiesitystä. Jos esitys menee läpi, on merkittävä riski, että suomalaisten sote-palveluja joudutaan karsimaan. Näin on, koska hyvinvointialueiden eli maakuntien ei anneta ostaa palveluita yrityksiltä ja järjestöiltä samoin kuin kuntien annetaan nykyisin.

    Esityksessä hyvinvointialueen halutaan tuottavan palveluista ”riittävä” määrä itse. Tässä ei ole järkeä. Kunnat eivät ole hankkineet ostopalveluita huvin vuoksi, vaan siksi, että niistä on ollut iso hyöty: kustannuksia on onnistuttu hillitsemään, laatu on parantunut ja kuntalaiset ovat päässeet vaikkapa lääkäriin selvästi nopeammin.

    Jos hyvinvointialueelle ei anneta kaikkia keinoja tarjota asukkailleen parhaat mahdolliset palvelut, kustannuksia on vaikeampaa hallita. Palveluista voi olla pakko karsia. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelujen keskittämistä pieniltä paikkakunnilta suuriin keskuksiin. Hallituksen esityksessä maini­taankin, että palveluverkon tiivistäminen on yksi keino hillitä kustannuskasvua.

    Eräs todennäköinen katoava lähipalvelu on neuvola. Esityksessä halutaan, että hyvinvointialue tuottaa neuvolapalvelunsa itse. Tämä jyrkkä vaatimus saattaa johtaa siihen, että hyvinvointialueen on karsittava neuvolaverkkoaan.

    Pienelle sote-alan yritykselle voi olla elinehto, että kunta on ostanut siltä palvelua. Pienet yritykset ovatkin konkurssiuhan alla, kun ostopalveluja ja alihankintaa rajoitetaan. Fysioterapiaa tarjoava yritys voi olla kunnassa ainoa paikka, josta kyseistä palvelua saa. Jos yritys menee nurin, katoaa myös koko lähipalvelu kunnan alueelta.

    Hallituksen sote-esityksessä valta päättää palveluista on viime kädessä valtiolla. On selvää, että valtion päättäjien suhde alueiden asioihin on etäisempi kuin paikallis­päättäjien. Esityksen suunta kohti alueellista eriarvoistumista on käännettävä. Siihen eduskunnalla on nyt mahdollisuus.

    Ulla-Maija Rajakangas

    toimitusjohtaja

    Hyvinvointiala HALI ry.

    Kunnat eivät ole hankkineet ostopalveluita huvin vuoksi.

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    hyvinvointialueet
    lähipalvelut
    neuvolat
    kunnat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat