• Kansanedustaja Heikkinen levittää väärää tietoa

    Mielipide
    8.11.201701:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) kirjoitti sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapaudesta ja toteaa muun muassa, että oikein käytettynä asiakasseteli on oiva työkalu (MT 30.10).

    Juuri niin. Heikkinen kuitenkin sortuu virheellisen tiedon levittämiseen väittäessään, että alun perin oli linjattu, että asiakasseteli tulisi vain perusterveydenhuoltoon. 

    Tämä ei pidä paikkaansa. 

    Valinnanvapauden on määrä toteutua tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluissa, pääsääntönä perustasolla ja soveltuvin osin erikoistason palveluissa.

    Tämä on sovittu hallituksessa jo marraskuussa 2015, ja sen mukainen oli myös aikaisempi esitys valinnan­vapauslaiksi. 

    Työkaluna valinnanvapauden lisäämiseksi olivat perus- ja erikoistasolla muun muassa asiakassetelit. 

    Nyt lausunnoille lähteneessä valinnanvapauslakiesityksessä on asiakassetelin, myös erikoissairaanhoidon asiakassetelin, käyttöä tarkemmin määritetty ja rajattu. 

    Tätä edellytti perustuslakivaliokunnan lausunto. 

    Heikkinen on aivan oikeassa siinä, että ihmisten valinnan­vapaus on kokoomukselle tärkeä. Valinnanvapauden ja palvelun tuottajien lisääntyminen nopeuttaa hoitoon pääsyä ja siten vähentää ihmisten kärsimystä ja kustannuksia.

    Suomalainen valinnan­vapausmalli myös varmistaa lähipalvelujen säilymistä. Sekin on yksi syy miksi kokoomus kannattaa valinnan­vapautta.

    Valinnanvapaus on myönteinen vastavoima maakuntahallinnolle, joka lisää palveluiden keskittymisriskiä.

    Sari Sarkomaa

    kansanedustaja (kok.)

    Artikkelin aiheet
    Hannakaisa Heikkinen
    Sari Sarkomaa
    valinnanvapaus
    asiakasseteli
    sote-palvelut
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa