• Lukijalta: Mehiläistarhaus on oikeaa työtä – mutta tunnistetaanko sen arvo?

    Muualla Euroopassa väärennökseksi epäiltyjä hunajaa on vedetty pois myynnistä, mutta Suomessa tilanne on ennallaan, kirjoitta mehiläistarhaaja Marko Reini.
    Marko Reinin mukaan keskeinen tekijä hunajan maussa on, mistä kasveista mesi on kerätty. Jokainen tarha tuottaa oman uniikin hunajansa, jonka maku selviää vasta sadonkorjuun yhteydessä.
    Marko Reinin mukaan keskeinen tekijä hunajan maussa on, mistä kasveista mesi on kerätty. Jokainen tarha tuottaa oman uniikin hunajansa, jonka maku selviää vasta sadonkorjuun yhteydessä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Yhteiskunta
    13.2.202512:30
    Lukijalta
    Marko Reini

    Mehiläistarhaus on alkutuotantoa ja eittämättä oikeaa työtä. Vaikka se on monille harrastus, on myös niitä, joiden elinkeino tai osa elinkeinosta perustuu mehiläistarhaukseen. Itselleni se on osa yritystoimintaani – ei pelkkä harrastus, mutta ei myöskään koko elinkeinoni.

    Joka tapauksessa mehiläistarhaus muodostaa huomattavan osuuden yritykseni tuloista, ja hunajan myynnillä on merkittävä rooli koko vuoden liikevaihdossa. Toki kausi 2024 meni meidän osaltamme täysin penkin alle, ja mielessä kävikin etikettien päivittäminen muotoon "katovuoden hunaja".

    Suomalaisten mehiläistarhaajien keskuudessa on jo vuosia puhuttu hunajaväärennöksistä. Viime syksynä aihe nousi uutisiin, mikä oli positiivinen kehitys. Mutta mitä uutisoinnista on seurannut? Onko kauppojen hyllyillä tapahtunut muutoksia? Ei Suomessa. Muualla Euroopassa kyseenalaisen alkuperän hunajia on vedetty pois myynnistä, mutta Suomessa tilanne on ennallaan. Kuluttajien tulisi kiinnittää huomiota etiketteihin ja tunnistaa merkinnät, kuten "pakattu EU:ssa" ja "EU:n ja EU:n ulkopuolisten maiden hunajasekoitus".

    On kuitenkin tärkeää alleviivata, että kaikki ulkomainen hunaja ei ole väärennettyä. Suosittelen rohkeasti maistamaan ulkomaisia lajihunajia, sillä hunaja on aina erilaista. Eri vuosina kerätty hunaja on erilaista, vaikka se olisi peräisin samalta tarhalta.

    Keskeinen tekijä hunajan maussa on, mistä kasveista mesi on kerätty – ja luonto ei ole samanlainen peräkkäisinä vuosina. Monet ulkomaiset lajihunajat ovat olleet erityisen hyviä, vaikka osa ei olekaan sopinut makupalettiini. Sama pätee kotimaiseen hunajaan. Jokainen tarha tuottaa oman uniikin hunajansa, jonka maku selviää vasta sadonkorjuun yhteydessä.

    Marko Reini

    mehiläistarhaaja

    Turku

    Artikkelin aiheet
    mehiläistarhaus
    hunaja
    alkutuotanto
    elinkeinot
    kuluttajat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle