• Ulkomainen omistus ja suojelu metsien uhkana

    Mielipide
    5.5.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    On huolestuttavaa, kun metsä­omaisuutta siirtyy vauhdilla ulkomaiseen omistukseen. Erikoista on, että esimerkiksi ulkomaalainen yhtiö maksaa Suomessa puunmyynnistään vähemmän veroja kuin yksityinen metsänomistaja. Mitä tapahtuu, kun hallitus päätti lisätä metsien suojelua?

    On ollut havaittavissa, että ulkomaalaiset yhtiöt tavoittelevat suomalaisten metsien omistajuutta. Metsäkauppoja tehdään paljon ulkomaisten yhtiöiden kanssa. Jo lokakuussa 2019 Yle uutisoi ”kasvottomista sijoittajista”. On mielenkiintoista miettiä, mihin tämä suuntaus jatkuessaan johtaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

    Pitääkö ulkomaalainen sijoitusyhtiö niin hyvää huolta metsästä kuin yksityinen suomalainen metsänomistaja? Puunmyynnin verotus tosin kohtelee yhtiötä paremmin kuin yksityistä omistajaa.

    Samaisessa Ylen uutisessa kerrottiin yhteisöveron olevan 20 prosenttia ja vastaavasti yksityisen omistajan 30 tai 34 prosenttia. Onko siis oikeuden­mukaista, että ulkomaisella yhtiöllä on ikäänkuin veroale puunmyynnissä verrattuna yksityishenkilöön?

    Suomen hallituksella on tarkoitus suojella enemmän valtion metsiä. Tämä kävi ilmi kehyskriisineuvotteluissa.

    Metsät ovat voimavaramme, joita pitää voida järkevästi käyttää. Järkevän mittakaavan suojelu on asiallista, mutta kaikkea ei voi suojella.

    On muistettava se tosiasia, että EU sanelee meille paljon ohjeita. Tarkkana on oltava, sillä Suomessa on paljon metsää suhteessa moneen muuhun EU-maahan. Metsiä koskevat ohjeet EU:lta tuntuvat Suomessa todella vahvasti. Yksityisen metsänomistajan asemaa tulisi vahvistaa verrattuna ulkomaisten sijoittajien asemaan.

    Minna Reijonen

    kansanedustaja (ps.)

    maa- ja metsätalousvaliokunnan varajäsen

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa