• Hirvitalous ja vastuu

    Mielipide
    3.5.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hirvenmetsästäjä Reijo Vesterinen pahoitti mielensä tällä palstalla olleesta kirjoituksestani. Niin tein minäkin, kun Vesteriseltä jäi kirjoitukseni ydin syystä tai toisesta huomaamatta ja kommentoimatta.

    Kysymys on vastuun ottamisesta oman harrastuksen eri osapuolille aiheuttamista seurauksista. Se, että joutuu itse maksamaan jahtikauden aikana syntyneet auto­kustannukset, lienee itsestäänselvyys.

    Kritisoin myös kauan jatkunutta, nyt jo harrastuksen jatkuvuutta uhkaavaa jahtiporukoiden ukkoutumista ja sisään lämpiävyyttä sekä bisnesajattelun tuomista ja sopimattomuutta metsästysharrastukseen.

    Esitin myös ”hirvitalouden” eri osapuolille aiheuttamien moninaisten positiivisten ja negatiivisten seurausten objektiivista selvittämistä. Näinhän on kestävää ja varsinkin taloudellista toimintaa harjoittavan nykymaailmassa aina tehtävä.

    Väkisinkin hiipii mieleen epäilys, että kyseisen harrastuksen taloudellisen merkityksen korostamisella tähdätään vähintäänkin nykymenon jatkamiseen.

    Niin kauan kuin ”riista­talouden” harrastajat pitävät hirvikannan tietoisesti nykyisellä ylikorkealla tasolla, on hurskastelua puhua metsästäjistä kannan kurissa pitäjinä. Jos niin halutaan, kanta saadaan parissa vuodessa siedettävälle ja kestävämmälle tasolle.

    Tiheä metsäautotieverkosto ja kehittyneet menetelmät takaavat tehokkaan toiminnan. Tienpenkalta ei tarvitse juuri metsään astua.

    Seppo Silvennoinen

    MH, metsänomistaja

    Mikkeli

    Artikkelin aiheet
    hirvitalous
    metsästysvastuu
    hirvenmetsästys
    riistatalous
    metsätalous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa