Hirvitalous ja vastuu

Hirvenmetsästäjä Reijo Vesterinen pahoitti mielensä tällä palstalla olleesta kirjoituksestani. Niin tein minäkin, kun Vesteriseltä jäi kirjoitukseni ydin syystä tai toisesta huomaamatta ja kommentoimatta.

Kysymys on vastuun ottamisesta oman harrastuksen eri osapuolille aiheuttamista seurauksista. Se, että joutuu itse maksamaan jahtikauden aikana syntyneet auto­kustannukset, lienee itsestäänselvyys.

Kritisoin myös kauan jatkunutta, nyt jo harrastuksen jatkuvuutta uhkaavaa jahtiporukoiden ukkoutumista ja sisään lämpiävyyttä sekä bisnesajattelun tuomista ja sopimattomuutta metsästysharrastukseen.

Esitin myös ”hirvitalouden” eri osapuolille aiheuttamien moninaisten positiivisten ja negatiivisten seurausten objektiivista selvittämistä. Näinhän on kestävää ja varsinkin taloudellista toimintaa harjoittavan nykymaailmassa aina tehtävä.

Väkisinkin hiipii mieleen epäilys, että kyseisen harrastuksen taloudellisen merkityksen korostamisella tähdätään vähintäänkin nykymenon jatkamiseen.

Niin kauan kuin ”riista­talouden” harrastajat pitävät hirvikannan tietoisesti nykyisellä ylikorkealla tasolla, on hurskastelua puhua metsästäjistä kannan kurissa pitäjinä. Jos niin halutaan, kanta saadaan parissa vuodessa siedettävälle ja kestävämmälle tasolle.

Tiheä metsäautotieverkosto ja kehittyneet menetelmät takaavat tehokkaan toiminnan. Tienpenkalta ei tarvitse juuri metsään astua.