• Kansallispuistopäätöksessä huomioitava alueellinen tasapaino

    Mielipide
    28.9.201502:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maan 100-vuotisjuhlavuonna 
Suomeen perustetaan hallitusohjelman mukaan kansallispuisto. Esillä on ollut kolme vaihtoehtoa. Käsivarren Suurtuntureiden alue täydentäisi nykyistä kansallispuistoverkostoamme parhaiten. Viime vaalikaudella asiaa selvitettiin, mutta Enontekiön kunnan, yrittäjien ja asukkaiden näkemykset eivät olleet rohkaisevia.

    Jäljelle jäävät Kirkkonummen Porkkala ja Suomussalmen Hossa. Molemmat ovat arvokkaita kohteita, jotka voisivat perustellusti olla kansallispuiston arvoisia. Mikäli taloudelliset edellytykset mahdollistavat vaalikaudella vain yhden kansallispuiston perustamisen, on Hossa ensisijainen vaihtoehto.

    Suomen 100-vuotisjuhlavuoden toinen kärkihanke on Helsingin Keskustakirjasto. Valtion myöntämä rahoitusosuus sille on 30 miljoonaa euroa. Hanke on ehdottomasti totuttamisen arvoinen, ja siitä on jo tehty rakentamispäätös.

    Itsenäisyyden juhlavuoden luonteen vuoksi olisi luontevaa, että kansallispuistoratkaisussa huomioitaisiin kärkihankkeiden maakunnallinen tasapaino. Hyvää voitaisiin näin jakaa muuallekin kuin Uudellemaalle.

    Valtio omistaa jo Hossan kansallispuistoon ehdotetut maa-alueet. Siellä on myös valmiina kansallispuiston vaatima infrastruktuuri: luontokeskus, opastetut vaellusreitit, autiotuvat ja laavut. Perustamisvaiheen kustannukset olisivat Porkkalaa huomattavasti edullisemmat.

    Kansallispuistolle on oltava vahva paikallinen tuki. Ilman sitä hanke ei menesty parhaalla mahdollisella tavalla. Kirkkonummella on ristivetoa samoin kuin Enontekiössä. Suomussalmella kunta ja kuntalaiset kannattavat vahvasti kansallispuistohanketta Hossaan. Alueella on jo myös vahva matkailuyrittäjäverkosto, joka odottaa myönteistä päätöstä.

    Porkkalan osalta perusteluksi on esitetty luontoarvojen vaarantuvan laajenevan asutuksen myötä. Kunta voi halutessaan kaavoituspäätöksillään tehdä arvovalinnan, joka estää esimerkiksi rantarakentamisen. Kansallispuistoa koskevaa lakiesitystä ei kannata viedä eteenpäin vastoin paikallista näkemystä.

    kansanedustaja

    ympäristövaliokunnan jäsen

    Valkeakoski, Pirkanmaa

    Artikkelin aiheet
    kansallispuisto
    Hossa
    Porkkala
    alueellinen tasapaino
    Suomi 100
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat