• Luonto ja hiljaisuus valtteinamme?

    Mielipide
    14.8.201307:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kaikkea keskitetään. Niin ihmiset kuin erilaiset virastot ja tuotantolaitoksetkin siirtyvät keskustaajamiin tai suurkaupunkien läheisyyteen. Tyhjiä, hyväkuntoisia rakennuksia jää niin sanottuihin ”surkeisuusbarometrein” luokiteltuihin kuntiin. Väljyyttä olisi tarjota kenelle vain, kun vain kelpaisi.

    Noissa barometritutkimuksissa oli tuijotettu pelkästään terveydellisiä ja rahallisia arvoja. Mihin sieltä pudotettiin puhdas luonto, peilikirkkaat kalavedet ja luontoelämykset?

    Eli juuri ne arvot, joita ulkomaalaiset arvostavat maassamme.

    Poikkesin kerran pohjoisen lomakeskuksessa, jossa maasto oli hiekkaista ja jäkäläistä. Sinne hiirenhiljaisuuteen olivat saksalaiset rakentaneet erämökkejään. Rohkenin ihmetellä, mikä heidät on sinne korpeen vetänyt.

    No sehän oli juuri se erämaan rauha ja hiljaisuus. Hiljaisuus, jota moni suomalainen pelkää kohdata ja josta monet kuulema oikein ahdistuvatkin.

    Televisiossa vilautettiin äskettäin kuvaa juuri tällaisista hiljaisuuspalveluista, jotka ovat nousemassa trendiinsä. Kiireiset ja usein saasteitten keskellä arkipäiväänsä viettävät maailmankansalaiset haluavat vapaa-ajakseen jotakin aivan muuta.

    Keskikesän yötöntä yötä vaikka. Kirkasvetisen lähteen? Aapasuon lakkoineen? Mustikkametsän? Menikö liian autereiseksi?

    Talousahdingon voivottelu ei auta meitä pätkääkään eteenpäin, ellemme tartu härkää sarvista ja tee asioille jotakin.

    Myös syrjäisillä paikkakunnilla voivat työikäiset asua ja jopa tulla toimeenkin. Etätyö? Nettifirmat? Luontomiljööt?

    Jos luonnon keskellä viihtyy, ei eläkeläinenkään välttämättä tarvitse päivittäistavarakauppoja. Kaikki on asenteista kiinni.

    Aina voi lähteä reissuille vilkkaimmille seuduille ja palata huojentunein mielin takaisin. Ainakin, jos ei ole suurempia terveydellisiä esteitä olemassa.

    Ei vaivuta maalailemaan synkkyysfantasioita, vaan nautitaan Suomen neljästä vuodenajasta. Tämä kesäkin on ollut ihan fantastinen – Suomen ikioma kesä.

    Artikkelin aiheet
    luonto
    hiljaisuus
    Suomi
    maaseutu
    vetovoimatekijät
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa