• Sähkön siirtäjä ei noudata kiky-sopimusta

    Mielipide
    13.1.201701:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Sähkömarkkinat vapautuivat vuosituhannen alkupuoliskolla, ja sähköenergian hinta on pudonnut kilpailun myötä lähes puoleen. Se on hyvä asia.

    Sen sijaan sähkön siirtohinta, joka syntyy monopoliluonteisen toimijan palvelusta, on noussut kohtuuttomasti.

    Tälle vuodelle uhkaa sähkönsiirron kantaverkkoa hoitava valtionyhtiö Fingrid korottaa jo toista vuotta peräkkäin asiakkailtaan perimäänsä verkkomaksua huomattavasti yli inflaatiovauhdin. Korotus siirtyy paikallisen jakeluyhtiön kautta kuluttajien maksettavaksi.

    Kantaverkkomaksu nousee nyt vuoden alusta seitsemän prosenttia. Viime vuoden alussa maksu nousi kaksinkertaisesti, 14 prosenttia. Vuoden kuluessa yhtiö siis nostaa kantaverkkomaksua runsaat 20 prosenttia (HS 2.1.).

    Eikö valtion yhtiö Fingrid noudatakaan kiky-sopimusta, vaikka aiemmin on annettu ymmärtää, että sen avulla vakautetaan maan talous?

    Asuminen on pakollista ja hyvinvointivaltion yksi tärkeä osa-alue, mutta sen kustannukset ovat nousseet kohtuuttomiin, jopa kaksinkertaisiksi tällä vuosituhannella.

    Maan hallituksen pitää puuttua sähkön siirron kohtuuttomiin kustannuksiin ja perusteettomiin hinnan korotuksiin, joka alkaa vaikuttaa jo pohjoiskorealaiselta tyyliltä. Maltillisesti vastaanotettu kansallinen kiky-sopimus ei valitettavasti lisää maksukykyä vastaamaan siirtohinnan korotuksen vaatimuksiin.

    Esko Järvenpää

    Jämsä

    Artikkelin aiheet
    Fingrid
    sähkön siirto
    kiky-sopimus
    sähkömarkkinat
    energiapolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja