• Syyt ja seuraukset

    Mielipide
    31.7.201502:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kun USA suunnitteli liennytyskampanjaa Kuuban kanssa, oli varmistettava, ettei Venäjä puuttuisi millään tavalla suunniteltuihin neuvotteluihin. Kokemuksiahan siitä oli jo Neuvostoliiton ajoilta.

    Näistä syistä Venäjälle oli järjestettävä muuta puuhasteltavaa. Ukraina sopi siihen erittäin hyvin. Sen alueella sijaitsi Venäjän laivastotukikohta ja myös Georgian tapahtumat olivat vielä tuoreessa muistissa.

    Ukrainan viljelyalueet ovat tunnettuja hyvistä sadoistaan. Myös Kiinalla on siellä vuokrattuna maa-alueita.

    Euroopan unioni lähti mukaan USA:n suunnitelmiin ja – Venäjä vastasi. Seuraukset sitten tunnetaan - sotaa – alueiden valtauksia – Venäjään ja Venäläisiin kohdistuvia pakotteita, joihin Suomenkin mepit lähtivät mukaan.

    Kun suuret valtiot puivat välejään suurilla varstoilla, pienet maksavat lystin ja ihmettelevät. Voittajana selviää aina silloin aseteollisuus, jolla olikin jo välillä meneillään hiljaisempi kausi.

    Olavi Jaakkola

    Ohkola

     

    Artikkelin aiheet
    USA
    Venäjä
    Ukraina
    ulkopolitiikka
    aseteollisuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja