Suomen metsissä on nousut hirvituhoinkin verrattava riesa, kirjanpainaja. Tämä pieni kaarnakuoriainen käyttää ensisijaisesti ravinnokseen kuolevaa puuta. Sen puutteessa se iskeytyy eläviin runkoihin, ja tämä aiheuttaa suurimmat ongelmat – puut kuolevat.
Vaikka varmasti tähän ongelmaan suurin syy on myrskytuhojen aiheuttamat metsiin jääneet korjaamattomat rungot, tulisi mielestäni tarkastella nykyistä metsälakia ja siellä olevaa vaatimusta jättöpuista. Tämähän lyhykäisyydessään tarkoittaa sitä, että jokaista avohakkuuhehtaaria kohti on jätettävä noin kolme kiintokuutiota puuta metsän monimuotoisuuden takia aukolle hakkaamatta.
Nämä jätetyt puut ja puuryhmät lähes poikkeuksetta kaatuvat tuulen voimasta ja houkuttelevat kirjanpainajan aterioimaan. Vaatimuksia tämän määrän nostoon kymmeneen kuution on voimakkaasti esitetty.
Ennen nykyistä metsälakia metsästä korjattiin hyvin tarkasti tuulenkaadot ja korjuussa jäänyt ajamaton puu talteen. Vaikka silloinkin oli kovia myrskytuhoja, ei tämänlaatuista kirjanpainajaongelmaa muistaakseni ollut.
Toisaalta on ristiriitaista se, että meidän tulee jättää metsiin jättöpuuta, kun toisaalta niin sanottu ötökkälaki velvoittaa valmiin talvella hakatun kuusipinotavaran ajamisen tienvarsivarastoista tehtaalle heinäkuun loppuun mennessä. Tämä sen takia, ettei juuri nämä kirjanpainajan kaltaiset tuholaiset leviäisi.
Meillä ei ole varaa syöttää metsiämme kovakuoriaisille. Tämän takia olisi järkevää pohtia jättöpuiden merkitystä uudestaan.
Ovatko nämä todella lisäämässä luonnon monimuotoisuutta, vai onko se hyvinvoivan kirjanpainajapopulaation syöttöpaikka seuraavaa myrskytuhoa odotellessa?
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.