• Lukijalta: Ay-liikkeen on uudistuttava

    Lakot ovat aina osoitus jommankumman tai molempien osapuolien kyvyttömyydestä ratkaista pulma.
    Julkisen liikenteen lakko joulukuussa pysäytti muun muassa junaliikenteen kokonaan.
    Julkisen liikenteen lakko joulukuussa pysäytti muun muassa junaliikenteen kokonaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Yhteiskunta
    27.1.202415:49
    Lukijalta
    Esko Järvenpää

    SAK:n liitot valmistelevat mahdollisesti helmikuulle laajaa yhteistä lakkoa. Suunnitelmasta puhutaan ”SAK:n yleislakkona”.

    Vuonna 1956 keväällä oli Suomen viimeisin yleislakko, mutta tilanne oli silloin eri kuin nyt. Ay-liike oli lakon suhteen yhtenäinen, vaikka oli kaksi pääjärjestöä (SAK ja SAJ). Järjestäytymisaste oli korkeampi kuin nyt ja kyse oli silloin palkoista, ei hävitystä vaalista. Toisaalta reaalista elintason nousua tuskin tuli, kun devalvaatiolla myöhemmin eliminoitiin palkankorotukset. Ei niistä lakoista hyötyä ollut.

    Nykyisin Loimaan kassa ja vastaavat ovat alentaneet järjestäytymisastetta SAK:n ammattiyhdistyksissä, joissa jo muutoinkin toinen puoli jäsenistä on perussuomalaisia tai kokoomusta kannattavia. He eivät tietenkään hyväksy poliittista lakkoa omaa puoluettaan vastaan, koska se on väärä tapa jatkaa hävittyjä vaaleja.

    Nämä syksyn lyhyet poliittiset lakot menivät läpi vanhojen junttamiesten toimesta, siinä ei demokratiaa käytetty. Sen sijaan yleislakko vaatisi laajan jäsenkunnan kannatuksen ja lakkomotivaation, jota nyt ei ole. Ay-liike on itse ajanut toimintansa uudistusvaiheeseen. Se sen on tehtävä, jos pyrkii säilyttämään osan roolistaan.

    Lakot ovat aina osoitus jommankumman tai molempien osapuolien kyvyttömyydestä ratkaista pulma. On aika hyvästellä vanhentunut meininki.

    Esko Järvenpää

    Jämsä

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle