• Maaseudun tyhjennystä yritetään vimmatusti

    Mielipide
    13.1.201206:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Muutama vuosi sitten kolmosen aamuteeveessä oli toimittaja Karhuvaaran haastateltavana professori, joka toi esille että kaikki kehäkolmosen ulkopuolella olevat työpaikat ovat helsinkiläisten verovaroin tuettuja ja ne pitäisi lopettaa.

    Toimittaja Karhuvaarakin hieman ihmetteli kannanottoa kysyen, ovatko esimerkiksi Talvivaara ja Levi myös näihin lopetettaviin kuuluvia. Vastaus oli kyllä.

    Nyt tämä ”tyhjennys” näyttää lähtevän liikkeelle poliitikkojen ja virkamiesten voimakkaalla tuella. Ympäristöministeri on hakemassa keinoja miten voisi lopettaa toiminnassa olevat kaivokset ja samalla estää uusien perustamisen. Dieselpolttoaineen hintaa on nostettu ja heti reilusti, jotta joukko- ja rahtiliikenne maaseudulle tulisi kannattamattomaksi. Tähän kun vielä lisätään valtiontalouden tarkastusviraston virkamiehen esitys työmatkavähennysten poistamisesta, niin ”tyhjennys” saa lisää vauhtia.

    Onko niin, ettei maamme poliittisella johdolla ole halua ja kykyä puuttua tähän käsittämättömään eriarvoistamiseen? Vai onko meidän taloutemme todella niin tiukalla, että maaseutu on totaalisesti tyhjennettävä ja tehtävä siitä virkistysalue ulkomaalaisille omatoimimatkailijoille?

    Jos näin on, niin alasajon voisi aloittaa kehäkolmosen sisäpuolella toimivien UPM:n, Outokummun, Partekin, Stora Enson, M-Realin, Metson, Rautaruukin, ja 20–30 muun pörssiyhtiön pääkonttoreiden lopettamisesta Helsingin alueelta.

    Tai tarvittaisiinko edes pörssiäkään enää Helsingissä? Ehkä tämän jälkeen nuo näsäviisaat ymmärtäisivät millä oikeutuksella pääkonttoreiden väki työskentelee siellä Etelä-Suomessa.

    Artikkelin aiheet
    maaseudun tyhjeneminen
    alueellinen eriarvoisuus
    kaivosteollisuus
    poliittinen päättäminen
    talouspoliittinen keskustelu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja