• Veroale elinkeinonharjoittajille

    Mielipide
    9.11.201106:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Vaatimus esitettiin MT.ssä 2.11.2011 Suomen Yrittäjien ja MTK:n toimesta. Samansuuntaista keskustelua on lehdessä ollut jo aiemminkin.

    On totta, että verotus eri yritysmuodoilla toimittaessa on erilaista ja tämä on valitettavaa. Mutta ongelman poistamiseksi olisi järkevintä, että olisi vain yksi yritysmuoto julkisesti noteerattavien osakeyhtiöiden lisäksi. Selkein olisi nykyisen listaamattoman osakeyhtiön kaltainen malli. Silloin ei tarvitsisi pohtia veromuutosten vaikutusta viidelle eri yritysmuodolle.

    Kirjoituksessa pidettiin lähes kauhukuvana ensi vuoden veromuutosta, joka pakottaisi yrittäjiä muuttamaan toimintansa osakeyhtiöpohjalle. Tästä voisi vetää myös johtopäätöksen, että listaamattoman osakeyhtiön verotus ei olekaan kokonaisuudessa (yhtiö + osakas) edullisempi kuin elinkeinonharjoittajilla tai henkilöyhtiöillä vaikka kannanotossa juuri vaadittiin samoja verokevennyksiä.

    On myös muistettava, että merkittävä osa elinkeinoharjoittajien ja henkilöyhtiöiden tuloista on ansiotuloa, johon myöskin tuposopimuksessa luvattiin ylimääräinen alennus.

    Metsänomistajat ovat ainoa kannanoton ryhmä, joka kärsii pääomatulon nostossa. Suuremmalle osalle metsänomistaminen on lähempänä sijoitustoimintaa kuin yritystoimintaa.

    Toki metsänomistajatkin voivat perustaa listaamattoman osakeyhtiön, mutta meillä taas erilaisilla kiinteistöyhtymillä ja yhteismetsillä on erilainen verotuskäytäntö kuin osakeyhtiöillä. Eli jostain syystä tavoitteena on saada mahdollisimman epäselvä tilanne, jotta ’neuvontaorganisaatioilla ja edunvalvojilla’ riittäisi puuhaa.

    Listaamaton osakeyhtiö on hyvä yritysmuoto. Meillä vain on peloteltu yrittäjiä osakeyhtiön raskaalla hallinnolla. Kuitenkin toiminta viranomaisiin päin on yhtä ’raskasta’ yritysmuodosta riippumatta.

    Toinen virheellinen uskomus on, että osakeyhtiötä perustettaessa täytyy yritykseen laittaa pääomaa ja että se katoaisi jonnekin. Tämä sijoitus on kuitenkin 100-prosenttisestiyrityksen käytettävissä. Osakeyhtiön hyvä puoli on myös, että yritystoiminnan laajuuden muuttuessa toiminnasta on helppo myydä osuus toiselle.

    Koska yritysten tulo- ja omaisuusrakenne on hyvin erilainen, yksiselitteisesti ei voi sanoa yritysmuotoa, joka antaa ’keveimmän’ verotuksen. Jokaisen kannattaa asia tarkastaa ja vaihtaa yrityksen yritysmuoto keveimmin verotettavaksi.

    Artikkelin aiheet
    verotus
    elinkeinonharjoittaja
    osakeyhtiö
    yrittäjät
    yritysmuoto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja