• Vasemmisto jätti Marxin juhlat väliin

    Mielipide
    9.5.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomalaiset vasemmisto ­ puolueet ohittivat vähin äänin preussilaissyntyisen talous­filosofin, nykyaikaisen sosialismin isän Karl Marxin 200-­vuotissyntymäpäivän, toukokuun viidennen päivän.

    Häpeävätkö Sdp ja Vasemmistoliitto menneisyyttään?

    Tampereen yliopiston professorin Harri Melinin mielestä Marx on ajankohtaisempi tänään kuin silloin, kun hän kirjoitti Pääoma-kirjansa. (Yle Uutiset 5.5.)

    Marx käsitteli muun muassa finanssipääomakysymystä ja nykyistenkin talouskriisien taustalla olevaa kehitystä, jossa finanssikapitalismi irtaantuu reaalitaloudesta, tavaran­tuotannosta.

    Talouskriisit ovat Marxin mukaan kapitalismin sisä­syntyisiä ominaisuuksia, kuuluvat kapitalismin dna:han.

    Hyvinvointijärjestö Oxfamin mukaan 82 prosenttia viime vuonna tuotetusta varallisuudesta meni rikkaimmalle yhdelle prosentille maailman väestöstä.

    Maailman väestön köyhimmän puoliskon, noin 3,7 miljardin ihmisen, varallisuus ei kasvanut lainkaan. Pääomien kasaantuminen jatkuu.

    Professori Melin uskoo, että työväenliikkeen tilalle tulee sellaisia poliittisia liikkeitä, jotka ammentavat voimaansa Marxin kapitalismianalyysistä.

    Melin ei näe, että uusi liike syntyisi nykyisen työväen­liikkeen piiristä.

    Kysymykseen voisi tulla ekologinen liike, jossa myös palattaisiin Marxin pohdintoihin vieraantumisesta ja ihmisenä olemisen ehdoista. (Yle Uutiset 5.5.)

    Suomalaiset vasemmistopuolueet eivät halua muistella ideologista oppi-isäänsä Karl Marxia, sillä sekä Sdp että Vasemmistoliitto liputtavat kapitalismin ja markkina­talouden puolesta.

    Jatkuva kilpailu ja voitontavoittelu hinnalla millä hyvänsä kuluttavat kohtuuttomasti uusiutu­mattomia luonnon­varoja. Jotain tarttis tehdä.

    Taito Taskinen

    Kuopio

    Artikkelin aiheet
    Karl Marx
    suomalainen vasemmisto
    kapitalismi
    Vasemmistoliitto
    Sdp
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja