• Katteet katoavat jonnekin

    Mielipide
    27.8.201216:21
    Kolumni
    MT toimitus

    Nykymaailman tehostamista ihmetellessä, minne katteet katoavat?

    Jatkuvasti siirretään tuotantoa halvemman kustannuksen maihin, kuluttajahinnoissa tuotantokustannukset eivät näy tai jos näkyvät, niin promilleina.

    Renkaanvalmistaja siirtää tuotantoa enenevissä määrin Venäjälle. Hintaeroja esimerkiksi Suomessa tai Venäjällä valmistetun kesärenkaan välillä en ole huomannut.

    Eikö kustannusten alenemisen pitäisi ulottua loppukäyttäjillekin?

    Tuntuu että Suomessa ei näin euroaikaan kohta kannata valmistaa ja työllistää millään alalla. Paperitehtaatkin siirretään tai lopetetaan ja myydään metsät ulkomaisille sijoittajille.

    Suomalaisilla tuntuu olevan pakkomielle myydä enemmistö tai päätäntävalta muille! Emmekö halua vai uskalla omistaa ja työllistää omassa maassa kansalaisia?

    Olisiko viimeistään tässä vaiheessa peiliin katsomisen paikka, miten saataisiin luotua lisää työpaikkoja Suomeen.

    Onko väärin taantuma-aikana tehdä pienemmällä katteella, jos jäämme kuitenkin plussalle?

    Artikkelin aiheet
    tuotannon siirto
    teollisuus
    talous
    työllisyys
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle