• Kalojen virikekasvatusta on tutkittu paljon

    Mielipide
    3.6.201502:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Erkki Järvenpää kritisoi (MT 29.5.2015) Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden julkaisemaa virikekasvatusopasta. Hän kirjoittaa, että virikekasvatettujen poikasten paremmasta menestymisestä luonnon vesissä ei ole esittää tutkittua tietoa.

    Virikekasvatuksen vaikutuksia on tutkittu sekä koeolosuhteissa että luonnon vesissä ja tulokset ovat olleet hyviä niin kasvatuksen aikana kuin istutuksen jälkeistä menestymistä mittaavissa testeissä.

    Useissa lohen ja taimenen jokipoikasilla ja vaelluspoikasilla tehdyissä istutuskokeissa on havaittu, että virikekasvatetut poikaset selviytyvät luonnossa paremmin kuin normaalimenetelmällä kasvatetut poikaset.

    Virikekasvatetut poikaset pystyivät normaali-istukkaita paremmin hyödyntämään luonnonravintoa, niiden istutuksen jälkeinen kasvu oli parempi ja ne pystyivät myös paremmin välttämään petojen saalistusta.

    Koetilanteessa havaittiin myös, että virikekasvatetut kalat voivat erilaisen käyttäytymisensä vuoksi olla vaikeammin kalastettavia kuin normaalit istukkaat. On myös selviä viitteitä siitä, että virikekalat vastustaisivat paremmin loisia ja taudinaiheuttajia.

    Viime vuosia virikepoikasilla on tehty lisää istutuskokeita merkityillä poikasilla niin sisävesillä kuin merelläkin. Näiden istutuskokeiden tulosten saamisessa tarvitaan kalastajien apua. Uusiakin tuloksia on siis odotettavissa, kunhan kalastajat muistavat palauttaa saaliiksi saamiensa kalojen kalamerkit pyyntitietoineen.

    Tiedot voi ilmoittaa postitse: Rktl, Merki, 5005751, 00003, vastauslähetys tai sähköisesti.

    Istutuskalojen menestymiseen vaikuttavat monet tekijät. Virikekasvatus on tärkeä askel luonnossa menestyvien istutuspoikasten tuotannossa. Sillä valmennetaan poikasia istutuksen jälkeiseen selviytymiseen.

    Pitkään laitosviljelyn varassa olleet lohikalakannat ovat myös heikentyneet geneettisesti villeihin kaloihin verrattuna. Haitallisten muutosten korjaamiseksi ja kalakantojen uudelleen villiyttämiseksi kalavesien hoidossa tarvitaan uusia menetelmiä pyrittäessä kohti kestävää luonnonvarojen käyttöä.

    Tuloksia virikekasvatuksen ja muiden tekijöiden vaikutuksista kalaistukkaiden menestymiseen on julkaistu vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisusarjoissa sekä lukuisissa muissa julkaisuissa.

    Niihin voi tutustua esimerkiksi Luken Kainuun kalantutkimusaseman sivustoilla.

    Virikekasvatusoppaalla Järvenpää viitannee Rktl:n työraporttiin 35/2014: Lohikalojen istukaspoikasten virikekasvatus – käytännön kokemuksia. Se on tarkoitettu ohjeeksi kalankasvattajille, jotka haluavat kokeilla uutta menetelmää.

    Artikkelin aiheet
    virikekasvatus
    kalankasvatus
    lohikalat
    istutuskokeet
    Luonnonvarakeskus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa