• Tuulivoima on osa energiapalettia

    Sähköntuotanto siis lisääntyy tulevaisuudessa, ja osa lisäyksestä on tarpeen kattaa tuulivoimalla.
    Tuulivoimala. Kuvituskuva.
    Tuulivoimala. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Energia
    14.8.202219:00
    Lukijalta
    Silja Keränen

    Kolumnini (MT 1.8.) tuulivoimasta kirvoitti kaksi vastinetta, joita lukiessa vähän tuntui, että oliko alkuperäistä tekstiäni luettu kunnolla.

    Suomessa sähköntuotannon päästöt ovat kohtalaisen alhaiset ja riippuvuus Venäjästä vähäistä. Kun tarkastellaan kokonaisenergiantuotantoa, johon kuuluu myös lämmitys ja liikenne, kokonaiskuva muuttuu merkittävästi. Liikenteen ja lämmityksen sähköistymisen myötä pystytään päästöjä vähentämään ja omavaraisuutta lisäämään. Biopolttoaineita tarvitaan myös, mutta niitä ei ole korvaamaan kestävästi kaikkea fossiilista energiaa.

    Sähköntuotanto siis lisääntyy tulevaisuudessa, ja osa lisäyksestä on tarpeen kattaa tuulivoimalla. Toki se täytyy rakentaa paikkoihin, joissa haitat luonnolle ja asutukselle ovat mahdollisimman pienet.

    Tuulivoiman lisäksi energiapalettiin kuuluu myös aurinkoenergian lisääminen, biopolttoaineet ja ydinvoima. Koska sähkön tuotannon ja kulutuksen tulee olla joka hetki tasapainossa, on järjestelmän joustavuus ja säätö olennaista. Vesivoiman lisäksi tätä joustoa tarjoavat varavoimakoneet, kulutuspään jousto sekä sähkön vienti tai tuonti naapurimaista.

    Lähitulevaisuudessa erilaiset energiavarastot suola-akuista vetyyn ja lämminvesivarastoihin ovat osa järjestelmää. Tämä lähitulevaisuus voi olla yllättävän pian, koska toisaalta päästöjen vähentäminen ja toisaalta sähkön hinnan rajut vaihtelut asettavat kovat kannustimet varastojen käyttöönotolle ja edelleen kehittämiselle.

    Energiajärjestelmämme on muutoksessa kohti vähäpäästöistä ja omavaraista kokonaisuutta. Sen vauhdittaminen on tärkeää, mutta samalla kuitenkin eri näkökohdat huomioiden, haitat minimoiden ja energiatehokkuuteen panostaen.

    Silja Keränen

    diplomi-insinööri

    Puoluevaltuuston pj (vihr.)

    Kajaani

    Lue myös:

    Tuulivoimakolumnissa esitettiin virheellisiä väitteitä: ”Harhaanjohtaminen ei ole hyväksyttävää”

    Tuulivoiman lisääminen kiihdyttää luontokatoa ja metsähävikkiä – lintuja ja lepakoita kuolee tuulivoimalan lapoihin

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    energiajärjestelmä
    sähköntuotanto
    biopolttoaineet
    vähäpäästöisyys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi