• Velan vaarat unohtuneet

    Mielipide
    29.6.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Koko maailma näyttää velkaantuvan koronan takia. Erityinen piirre on, että nyt rahaa jaetaan mielikuvituksellisia määriä. Puhutaan miljardeista.

    On ymmärrettävää, että koronatilanteessa on syntynyt akuutteja tarpeita, mutta näyttää myös siltä, että rahaa jaetaan nyt holtittomasti. Kokonaistalouden eli tulevaisuuden talouden tasapainon takia tulisi kuitenkin olla jonkinlaista pidäkettä.

    Erittäin arveluttavilta tuntuvat EU:n yhteiset rahanjaot Euroopassa ja vielä osa vastikkeettomasti. Ulkomaankaupan takia EU:n alueella tätä pidetään tarpeellisena. Ei kuitenkaan ole mitään takeita, että vienti Suomesta tällä toimenpiteellä paranisi. Sellainen mahdollisuus on olemassa, että entinen aika ei enää palaa ja velanmaksukyky heikkenee.

    Rahajärjestelmät tulevat ja menevät. Tällä hetkellä näyttää siltä, että euro vetelee viimeisiään. Siksi pitkäaikaisiin taloussopimuksiin pitäisi suhtautua varauksellisesti.

    Kauno Pietilä

    Kalanti

    Artikkelin aiheet
    velkaantuminen
    talouspolitiikka
    Eurooppa
    koronakriisi
    euro
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja