• Hiljaisen enemmistön olokapina

    Mielipide
    29.9.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Tämä lienee aikamme ilmiö. Tarkoitan tällä sitä, että vain pieni joukko uskaltaa avata sanaisen arkkunsa kertoakseen mielipiteensä. Oletus siitä, että jotkut muut hoitavat asiat puolestamme toteutuvat ikävällä tavalla.

    Kuuliaiset alamaisuuteen kasvaneet ikäluokat tyytyvät siihen, mitä tietyt tahot julistavat isolla äänellä ja usein myös ikävällä kielenkäytöllä. Hyvin koulutetut puhetaitoiset alistavat hiljaisen enemmistön vaikenemaan; kuka nyt haluaisi tulla mollaamisen ja hyökkäysten kohteeksi.

    Sanan säilä on kiusaamisen väline myös niin sanotuissa vastuullisissa medioissa. Kiusaaminenhan perustuu siihen, että kukaan ei halua tulla seuraavaksi kiusatuksi puolustamalla kiusattua ja suuri enemmistö vaikenee.

    Markku Jokisipilä eduskuntatutkimuslaitokselta totesi Lounais-Suomen alueuutisissa viime viikolla, että perussuomalaisia kohdellaan eri tavalla medioissa. Uutinen ei ylittänyt valtakunnan isompilevikkisissä niin sanotuissa vastuullisissa medioissa uutiskynnystä. Miksiköhän?

    Tämä on malliesimerkki kiusaamisesta. Media vaikenee, kun ei haluta nähdä omaa osuutta ikävän kielenkäytön lisäämisessä. Muita on helppo syyttää ja mollata. Median toteuttama poliittinen ohjaus on osa demokratian rappeutumisilmiötä. Hiljaisen enemmistön pitäisi lopettaa olokapina.

    Ritva Martikainen

    Joensuu

    Sanan säilä on kiusaamisen väline myös niin sanotuissa vastuullisissa medioissa.

    Artikkelin aiheet
    hiljainen enemmistö
    media
    kiusaaminen
    demokratia
    mielipidekirjoitus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa