• Kuka tuo brasilialaista lihaa, ja mihin se menee?

    Kaijaleena Runsten: Brasilian lihasotku on paljastanut kansainvälisen ruokakaupan arvoketjujen sekaisuuden.
    Mielipide
    23.3.201709:59
    Kolumni
    Kaijaleena Runsten

    Brasilian lihasotku on paljastanut kansainvälisen ruokakaupan arvoketjujen sekaisuuden.

    Brasilia on suurin naudanlihan tuoja Euroopan unioniin. Brasiliasta tuodaan lihaa 2,5 kertaa enemmän kuin muista maista yhteensä.

    Suomeen tuotiin viime vuonna noin kaksi miljoonaa kiloa brasilialaista lihaa tullin tilastojen mukaan.

    Kuka sitä tuo? Mihin se menee?

    Haastatelluista moni pohti pyytämättä ääneen, mihin liha päätyy. Useimmat olivat itse vähentäneet varsinkin brasilialaisen naudanlihan tuontia.

    Siinä on meille toimittajille selvitettävää. Pestäänkö brassilihan alkuperää esimerkiksi sekoittamalla sitä eurooppalaisen jauhelihan tai kanan filesuikaleiden joukkoon?

    Eikä alkuperämerkintäkään auta, jos laadunvalvonta pettää ja esimerkiksi antibioottiresistenssi alkaa oikeasti jyllätä.

    Artikkelin aiheet
    brasilialainen liha
    ruokakauppa
    lihan tuonti
    antibioottiresistenssi
    Euroopan unioni
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa