Lahopuu lisää metsien luontoarvoja

Lahoava puuaines on elin­tärkeä osa luontoa monen metsälajimme kannalta. Lahopuuta tarvitsevat kodikseen tai ravinnokseen muun muassa erilaiset käävät, jäkälät ja hyönteiset sekä tikkojen ja tiaisten kaltaiset kolopesijälinnut.

Talousmetsissä lahopuuta on yleensä vähemmän kuin luonnontilaisissa metsissä. Siksi moni lahopuusta riippuvainen metsälaji on harvinaistunut.

Ominaisuuksiltaan monipuolinen ja monimuotoinen metsä on paitsi tärkeä lajiston kannalta, myös kestävämpi erilaisia luonnossa tapahtuvia muutoksia vastaan. Lajistoltaan rikas metsä muun muassa sopeutuu paremmin muuttuvaan ilmastoon ja kestää erilaisia tuhoja, kuten myrskyjä ja metsän tauteja.

Talousmetsien luonnon­hoito on ollut osa metsien käyttöä jo parinkymmenen vuoden ajan. Luonnonhoidon ansiosta lahopuun määrä on lisääntynyt Etelä-Suomen talousmetsissä.

Metsänhoidon pienillä valinnoilla on edelleen mahdollista lisätä talousmetsien lahopuumäärää kustannustehokkaasti niin, että luonto hyötyy, mutta metsänomistajalle aiheutuu vain vähän ylimääräistä työtä tai tulonmenetystä. Luonnonhoitotoimenpiteiden lisäksi myös myrskyt ovat lisänneet lahopuun määrää metsissä.

Yksinkertaisin keino talousmetsän lahopuumäärän lisäämiseksi on säästää metsässä jo olevaa kuollutta puuta. Elävälle puustolle vahingolliset kaarnakuoriaiset, kuten kirjanpainajat eivät niissä enää viihdy.

Laajempien metsätuhojen välttämiseksi tuoreet myrskypuut täytyy kuitenkin korjata metsätuholain mukaisesti pois.

Metsätuhoriski on huomioita­va etenkin kuusikoissa ja kesällä tapahtuneiden tuhojen suhteen. Lain vaatimusten alle jäävää kuollutta pysty- ja maapuuta kannattaa kuitenkin säästää ja antaa sen muodostaa metsään lahopuuta. Metsäammattilaisen tehtäväksi jää suunnitella maanmuokkaus- ja muut metsänhoitotoimet siten, että maahan kaatunutta kuollutta puuta ei toimenpiteissä rikkoutuisi.

Metsiin voidaan tuottaa lisää lahopuuta myös aktiivisilla toimenpiteillä. Keskeisin keino on säästöpuiden jättäminen hakkuissa. Säästöpuut vanhenevat, kuolevat ja muodostavat aikanaan lahopuuta. Säästöpuiden jättämistä edellyttävät myös metsäsertifioinnin kriteerit. Säästöpuut on tarkoitettu jätettäväksi metsään pysyvästi: kuoltuaan tai kaaduttuaan niiden annetaan jäädä paikoilleen lahoamaan.

Eri lajit tarvitsevat erilaista lahopuuta, joten määrän ohella huomiota kannattaa kiinnittää myös lahopuun laatuun. Säästöpuut kannattaa mahdollisuuksien mukaan sijoittaa ryhmiin, jolloin niiden monimuotoisuusvaikutus on yksittäisiä puita suurempi.

Lahopuun muodostumista voidaan nopeuttaa tekemällä säästöpuista tekopökkelöitä. Runko katkaistaan muutaman metrin korkeudelta, jolloin paikalle jäävä korkea kanto alkaa lahota nopeasti. Siihen pääsevät tekemään pesänsä erilaiset kolopesijälinnut.

Tekopökkelön moni­muotoisuusvaikutus lisääntyy, jos latvuskin jätetään maahan lahoamaan. Tekopökkelöt ovat tehokasta luonnonhoitoa esimerkiksi sähkölinjojen vierimetsien hoidossa.

Monimuotoisuuden kannalta parhaita lahopuita ovat vanhat, järeät lehtipuut, kuten haavat, raidat ja jalot lehtipuut. Monesti monimuotoisuudelle tärkeimmät puut ovat taloudellisesti vähäarvoisia, ja siten niiden säästämisestä syntyvä tulonmenetys metsänomistajalle jää usein pieneksi.

Metsäsertifioinnin myötä metsänomistajat ovat jo nyt sitoutuneet tuottamaan ja ylläpitämään monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä, kuten säästö- ja lahopuuta.

Monille metsänomistajille metsän luontoarvot itsessään ovat merkittäviä. Jotta luonnonhoidon kustannukset jakautuisivat tasapuolisesti, tulee monimuotoisuus huomioida voimakkaasti myös uudessa metsätalouden kannuste­järjestelmässä.

Kannustamme metsänomistajia ja metsäammattilaisia huomioimaan lahopuun merkityksen ja kehittämään talousmetsistämme entistä monimuotoisempia.