Mallinnus ei vastaa voimalamelua

Tuulivoimayhdistyksen tiedottaja, Anna Tiihonen vastasi (MT 11.4.) kirjoitukseeni tuulivoimamelun manipuloinnista.

Tuulivoimaloiden ääni sisältää matalataajuisia komponentteja ja on impulssimaista, kapeakaistaista ja merkityksellisesti sykkivää. Teollisen kokoluokan (yli 2 megawatin) tuulivoimaloissa se ei ole vika vaan ominaisuus.

Tiihosen mukaan mallinnus liioittelee matalia taajuuksia. Väärin. Mallinnuksessa ja mittauksissa käytetään desibeliasteikkoa A-painoitettuna, joka leikkaa matalia taajuuksia. Tuulivoimaloille tyypilliselle matala­taajuiselle melulle sopiva mittaus- ja mallinnustapa olisi käyttää desibeliasteikkoa C-painoitettuna.

Tuulivoimaloiden lähtömelutasot vaihtelevat välillä 104–110 desibeliä (A) Melumallinnuksissa käytetyt takuuarvot vaihtelevat hankkeiden välillä jopa 5,5 desibeliä, vaikka voimalamalli on sama.

Koska takuuarvot heittelevät paljon, se asettaa niiden luotettavuuden kyseenalaiseksi. Desibeliasteikkoa tarkasteltaessa pitää muistaa, se ei ole lineaarinen vaan logaritminen asteikko.

Nolla desibeliä tarkoittaa kuulokynnystä eli äänen­paineen tasoa, jossa aistinsolut voivat reagoida. 10 desibelin kohdalla äänienergia on kymmenkertaistunut, mutta 20 desibelin kohdalla jo satakertaistunut.

Muutamien desibelien muutos lähtöarvossa vaikuttaa mallinnuksessa. Samasta voimalamallista on mallinnettu 700 metrin melualue ja toisessa hankkeessa 2 200 metrin melualue.

Veden äärellä havaitsee, miten ääni kantaa paljon kauemmas vedenpinnalla kuin kuivalla maalla, tuuli­voimaloiden melumalleissa näin ei kuitenkaan tapahdu.

Muutamiin kymmeniin melumallinnuksiin tutustuneena voin vain ihailla tuulivoimamelun ominaisuuksia. Se osaa mallinnuksissa pysähtyä kiinteistön rajalle, tekee mutkia, pysähtyy järven pinnalla.

Mutta tämä onnistuu vain mallinnuksessa, ei sitten enää käytännössä. Manipuloitu mallinnus taitaa olla tähän syynä?