• Pistetäänkö postiin piirakkaa, eläimiä vai jääkiteitä?

    Mielipide
    13.1.201615:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Saisiko olla talven taikaa, kotoisia eläimiä vai vastapaistettuja piirakoita? Postimerkkivuosi alkaa näissä merkeissä.

    Karjalanpiirakka pääsee nyt postimerkkiin. Suunnittelija Klaus Welp on leiponut merkkiin kokonaisen pellisen piirakoita.Karjalanpiirakka-postimerkki kuuluu vuoden 2016 yhteispohjoismaiseen Pohjola-Norden -merkkisarjaan, jonka teemana on pohjoismainen ruokakulttuuri.

    Ystävänpäiväpostimerkeistä on tehty viiden merkin eläinaiheinen vihko. Anne Vaskon suunnittelemassa Yhdessä-postimerkkivihkossa on aiheina kodin ja metsän eläimiä.

    Jääkide-postimerkki välkkyy painotekniikan ansiosta valossa aivan kuten aidot jääkiteet. Ari Lakaniemen ja Susannan Rummun suunnittelema merkki perustuu Pekka Honkakosken valokuvaamaan aitoon kuusisakaraiseen tähtimäiseen jääkiteeseen. Mikrovalokuvaus tuo esiin jääkiteen ainutlaatuisen rakenteen ja veistoksellisen kauneuden.

    Vuoden ensimmäiset postimerkit tulevat myyntiin perjantaina 22. tammikuuta.

    Artikkelin aiheet
    postimerkit
    Karjalanpiirakka
    eläimet
    jääkiteet
    suomalainen muotoilu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja