• Suurimmalla osalla suomalaisista on yhä varaa vastuullisesti tuotettuun ruokaan – halpatuotteet tuottavat jättilaskun ilmaston lämpenemisenä, luontokatona sekä saastumisena

    Mitä enemmän rahaa kuluttajilla jää muuhun kuin ruokaan, sitä suuremmaksi tuppaa paisumaan myös kuluttajan ekologinen jalanjälki.
    Mielipide|Ruoka
    28.8.202219:30
    Lukijalta
    Petri Rinne

    Ruokaketjua pellosta kaupan hyllylle edustava Satafood järjesti hiljakkoin webinaarin, jossa esiteltiin toinen toistaan vastuullisempia toimijoita ja tuotantotapoja. Oli laskettu hiilijalanjälkeä, luonnonvarojen kulutusta, kotimaisuusastetta, reiluja työolosuhteita ja tuottajan saamaa kohtuullista korvausta alkutuotteestaan.

    Kesällä tehdyn kyselyn mukaan 56 prosenttia suomalaisista kuluttajista on jo muuttanut ostokäyttäytymistään ruuan hinnan nousun takia. Jos ostoskoriin valikoituu nyt entistä useammin ulkomainen halpatuote, ovat vastuullisimmin toimivat esimerkkiyrityksemme pian konkurssissa. Vastuullisuus maksaa.

    Kalastaja Pentti Linkola totesi jo 25 vuotta sitten, että ruoka on Suomessa aivan liian halpaa. Tuottajan pitää pystyä elättämään itsensä ja perheensä myös 2020-luvun Suomessa.

    Suomalainen käyttää ruokaan vain 10 prosenttia käytettävissä olevista tuloistaan. Mitä enemmän rahaa jää muuhun kuin ruokaan, sitä suuremmaksi tuppaa paisumaan myös kuluttajan ekologinen jalanjälki.

    Halpatuotteiden hinnoissa ei vastuullisuudesta tarvitse maksaa, mutta ajan myötä ne tuottavat globaalin jättilaskun ilmaston lämpenemisenä, luontokatona sekä ilmakehän ja merien saastumisena.

    Reilusta ruokaketjusta puhuttaessa meidän suomalaisten ja länsimaisten kuluttajien onkin tartuttava itseämme niskasta kiinni ja heti seuraavalla kauppareissulla mietittävä, mistä olemme valmiita maksamaan. Suurimmalla osalla suomalaisista on yhä varaa vastuullisesti tuotettuun ruokaan.

    Samalla pitää muistaa, että peräti joka kuudes suomalainen oli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä jo ennen ruuan hinnan nousua. Yhteiskuntamme on huolehdittava, että heilläkin on varaa vastuullisesti tuotettuun ruokaan. Kun asumisenkin tukiin käytetään maassamme reilut kaksi miljardia euroa vuodessa, tämä lienee myös taloudellisesti mahdollista.

    Petri Rinne

    puheenjohtaja

    Satafood

    Artikkelin aiheet
    vastuullinen ruoka
    ilmastonmuutos
    halpatuotteet
    ekologinen jalanjälki
    suomalaiset kuluttajat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle