Lukijalta: Maamme metsänhoidon lyhyt historia - Kuka päättää jatkosta?

Suomessa oli metsäluonto asutushistoriamme aikana luonnontilassa noin 10 000 vuotta.

Kyseisen ajanjakson jälkeen asutus alkoi lisääntyä, kun maanviljelys alkoi vallata alaa metsästys- ja kalastustaloudelta. Kaskipeltojen viljely muuttui pysyviksi pelloiksi rauta-aurojen saapumisen myötä. 1000 vuotta sitten kukaan ei halunnut metsiä, ainoastaan pelloiksi soveltuvat metsät kiinnostivat. Metsien puusto riitti hyvin rakentamiseen ja polttopuihin, varsinkin sen jälkeen, kun kaskiviljely oli lopetettu.

Metsien kaupallinen hyödyntäminen alkoi 1800- luvulla, kun kaupalliset sahat ja massateollisuus aloittivat toimintansa. Samaan aikaan kylien yhteismetsät jaettiin tarkemmin maatilojen kesken.

Ensimmäiset viranomaisten metsiä koskevat säännöt kielsivät metsien hakkaamisen, jossa puustosta otettiin vain parhaat puut. Kaikkien puiden kaatamista eli aukkohakkuita ei hyväksytty.

50-luvulla metsäyhtiöt ja valtiovalta tekivät uudet metsänhoito-ohjeet ja siinä oli mukana metsien uudistaminen aukkohakkuilla. 60- luvulla aukkohakkuu muuttui lähes pakolliseksi metsänhoitotavaksi. Lapin suuret aukkohakkuut menivät pahasti pieleen, koska siellä on vieläkin alueita, joissa metsä ei ole kunnolla palautunut, vaikka kaadoista on kulunut jo yli 50 vuotta.

Nyt metsiä saa taas hakata muillakin tavoin kuin aukkohakkuperiaatteella, mutta lähes kaikki metsäammattilaiset pitävät edelleen aukkohakkuita ensisijaisena metsienhoitomenetelmänä.

Metsien hoidosta päättävät tahot ovat tehneet monia virheitä ja ja seuraukset ovat yleensä jääneet metsänomistjille sekä muille maalla asuville. Metsien pieleen menneet ojitukset ovat pilanneet monet vesistöt, humusaineiden lähdettyä liikkeelle. Usein ojituksen kustannuksia maksatettiin veronmaksajilla ja nyt kustannuksia tulee ojien tukkimisesta, kun soita ennallistetaan. Vasta viime aikoina on havaittu se, että metsäojat on kaivettu liian syviksi ja maassa vedenpinta on liian alhaalla puun juuristolle.

Ojituksen haittoja ovat täydentäneet puunjalostusteollisuuden jätevedet. Metsien uudistusten yhteydessä tehtiin aluksi liian rajuja pinnan aurausvakoja, jolloin raskasmetallit lähtivät liikkeelle päätyen vesistöihin. Nyt on alettu suosimaan metsissä useamman puulajin metsiköitä metsätuholaisten takia ja sekin opittiin vasta ns. kantaapään kautta. Viimeiset mokat on tehty harventamalla nuoret metsät liian harvoiksi ja siinä on taas taustalla raha.

On mielenkiintoista seurata mitä metsissämme tapahtuu seuraavien vuosikymmenien aikana ja kuka määrää metsäpolitiikkaamme. Onko määrääjä EU, valtiovalta, luonnonsuojelijat, metsäteollisuus vai metsän omistajat?

Seppo T Mikkola

Kouvola