• Caruna tiedottaa hankkeistaan lain edellyttämällä tavalla

    Mielipide
    1.3.201901:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Juha Pylväs kirjoittaa Maa­seudun Tulevaisuudessa maanomistajien oikeusturvasta (MT 27.2.). Kirjoituksessa on käytetty esimerkkinä Caruna Oy:tä.

    Kuten Pylväs toteaa, suunnittelemme uutta 110 kV:n voimajohtoa Pudasjärveltä Ranualle Koillismaan alueen sähkönjakelun toimitus­varmuuden parantamiseksi ja erityisesti Ranuan kunnan sähkönjakelun varmistamiseksi. Pudasjärvi–Ranua-voimajohtohanke on tällä hetkellä yleissuunnitteluvaiheessa, johon liittyen maastossa tehdään kartoitustöitä Maanmittaus­laitoksen myöntämän tutkimus­luvan nojalla.

    Hankkeesta tiedottaminen on hoidettu asianmukaisesti. Vuonna 2018 kaikki maanomistajat, joiden maita tutkimus koskee, ovat saaneet Carunalta kirjeen suunnitteilla olevan voimajohdon kartoitustöistä.

    Lisäksi maastotutkimuksista on tiedotettu lehti-­ilmoituksilla Kalevassa, Lapin Kansassa, Pudasjärvi-lehdessä sekä Kuriirissa. Suunnittelun tuloksista järjestämme maanomistajille erikseen tilaisuuden kevään 2019 aikana.

    Korostaisin, että maastossa tehtävät työt liittyvät ainoastaan voimajohdon reitin ja pylväs­paikkojen suunnitteluun. Puita kaadetaan vain siltä osin kuin se on maastotutkimuksen onnistumisen kannalta tarpeellista.

    Kyseessä ei ole voima­johdon rakentamiseen liittyvä työmaa, eikä kyse ole johto­kadun puuston poistoon liittyvistä hakkuista. Voimajohdon rakentaminen on mahdollista aloittaa vasta, kun suunnittelun jälkeen haettava lunastuslupa on myönnetty.

    Voimajohtoalueen käyttö­oikeuden lunastus on yhteis­kunnan kannalta välttämätöntä. Maanomistajan oikeusturvan kannalta on kohtuullista, että aiheutuneet menetykset, haitat ja vahingot arvioi puolueeton lunastus­toimikunta.

    Lunastustoimituksessa maanomistaja saa taloudellisista menetyksistään täyden korvauksen, ja korvaus lunastettavasta omaisuudesta määrätään käyvän hinnan perusteella. Maanomistajille tarjotaan ennen lunastusluvan hakemista mahdollisuutta johtoalue­sopimuksen tekemiseen.

    Miia Wallén

    alueverkkopäällikkö

    Caruna

    Artikkelin aiheet
    Caruna
    sähköverkko
    maanomistus
    rakennusprojekti
    Ranua
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa