• Taloudenpito mennyt sekaisin

    Mielipide
    15.8.201602:00
    Kolumni
    Juhani Mäki

    Olen aiemminkin ihmetellyt kuinka 80-luvulla korkeasti talousasioissa kouluttautuneet poliitikot ja pankinjohtajat panivat talouselämän niin kovaan vauhtiin, että lopulta tuli romahdus, konkurssiaalto ja työttömyys.

    Onko yliopistomaailma edelleenkin samalla tasolla, kun Aalto-yliopiston apulaisprofessori on kriittinen investointivarausta kohtaan, vai ollaanko siellä sosialisteja?

    Järkevät investoinnit vaikuttavat myönteisesti yhteiskunnan, talouselämän ja työllisyyden kehitykseen. Jos investointia ei suoriteta määräaikaan mennessä, maksetaan varauksesta normaali tulovero.

    Maassamme on myös tuhansia PK-sektorin yrityksiä, missä toiminnan jatkuminen sukupolvenvaihdoksessa on vaikeuksissa perintöverotuksen takia.

    Tässäkin pitäisi ottaa mallia naapurimaasta. Perintöveroa maksettaisiin vain siltä osin jos perintöä muutetaan rahaksi.

    Perintövero on muutenkin epäoikeudenmukainen, kun perheelle kertyneestä varallisuudesta on jo kertaalleen tulovero maksettu. Maksetaanhan tosin inflaatiostakin myyntivoiton veroa.

    Pääministerin kansliapäälliköksi ja Solidiumin hallitukseen on nimitetty pörssi- ja jätevesiministeri, metsätalous- ja ympäristöministeriksi susi-Tiilikainen.

    Hyväksyykö liikenneministeri, että kaupunkien välinen junaliikenne on niin kiireellinen, ettei väliltä joudeta ottamaan matkustajia kyytiin ollenkaan?

    Jaetaanko posti vain kolmena iltana viikossa? Laitetaanko maantieliikenteelle digivero?

    Näin saadaankin kansakunta siirtymään Helsingin seudulle.

    Laihia

    Artikkelin aiheet
    talouspolitiikka
    verotus
    Aalto-yliopisto
    pk-yritykset
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa