• Utelias 1-vuotias

    Mielipide
    12.11.200815:00
    Kolumni
    Mia Palokallio

    Vuosi sitten vatsanpohjassa kupli. Ensimmäisen Kantrin maailmalle lähettäminen jännitti kuin oma ensimmäinen koulupäivä.

    Tuntui siltä, kuin olisi ottanut pitkän vauhdin ja hypännyt tuntemattomaan: Ottaakohan kukaan vastaan?

    Vastaanotto on ollut lämmin ja kannustava. Kantri ei ole karahtanut kiville, vaan uponnut hyvään maahan.

    Ilman lukijoitaan lehti on turha. Kantrin lukijat ovat tehneet lehdestä tärkeän. Kiitos teille siitä.

    Viime viikkoina töihin tulo aamuisin on ollut erityisen mukavaa, sillä odottamassa on ollut pino postikortteja ja meilejä lukijoilta. Osa Kantrin kansikisaan vastanneista on ilahduttanut meitä tekijöitä kannustavilla kommenteilla lehdestä.

    Iloa ovat tuottaneet myös monet ajatuksella valitut kortit. Hilpeä 1-vuotiskortti tuttipulloineen muistuttaa lempeästi siitä, mitä Kantri on. Vasta tiensä alussa oleva taapero, joka uteliaana tutkailee maailmaa omasta näkökulmastaan. Ennakkoluulottomasti ja tuoreesti, toivottavasti.

    Ps. Kantrin 1-vuotissynttäreiden kunniaksi vetäisin päälleni uuden Kantri-t-paidan, jollaiset lähetetään myös Kantrin kansikisan voittajille.

    Artikkelin aiheet
    Kantri
    syntymäpäivä
    lukijat
    lehti
    kansikisa
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa