Rauhanaatteen haaksirikko

Eurooppa luuli oppineensa jotain toisesta maailmansodasta. Rauha pönkitettiin etupiirijaolla ja ydinaseiden pelolla.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti kaiken. Se toi sodan taas lähelle ja osoitti, miten heikolla pohjalla rauha lepäsi. Sen murtamiseen tarvittiin vain yhden harhaisen johtajan hyökkäyskäsky.

Rauhan puolesta kamppailevien liikkeiden ideologinen pohja vakiintui vahvan vasemmistolaiseksi kiivaalla 1960-luvulla. Lähtökohdaksi tuli, että kaiken pahan alku on kapitalismi ja sitä edustava Yhdysvallat.

Siinä sivussa punaista väriä tunnustavat aktivistit jakoivat syytteitä länsimaille ja erityisesti Israelille. Uskonnoista tulilinjalle päätyi kristinusko, jonka kannattajien karu kohtalo muslimimaissa unohdetaan edelleen.

Rauhanaatteen lempilapsia ovat vasemmistolaiset vapaustaistelijat ja palestiinalaiset. Heidän ihmisoikeus- ja sotarikoksiaan ei haluta tuomita, koska he ovat aina pohjimmiltaan oikealla asialla.

Palestiinalaiset terroristijärjestöt ja niitä lähellä olevat toimijat ovat saaneet aloittaa vihakasvatuksensa jo lastentarhoissa ilman, että niitä rahoittaneet läntiset hyväntekijät ovat siihen isommin puuttuneet.

Eikä tuomiota ole juuri tullut ihmiskilpien ja panttivankien käytöstäkään. Israelin siviilikohteisiin päätyviä raketteja on voitu siksi ampua sairaaloiden katoilta ja koulujen pihoilta.

Itä–länsiottelussa Neuvostoliitto oli rauhanpuolustajien suosikki. Neuvostoliitto käytti noita hyödyllisiä idiootteja härskisti hyväkseen. Ja heitä riitti.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vasemmistolaiselta rauhanliikkeeltä katosi ideologinen pohja ja tuki.

Osa rauhanaktivisteista jatkoi silti kaksinapaisen maailman rakentamista Venäjään tukeutuen. Siksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli heille myrkkyä. Nyt olisi marssien ja protestien aika, mutta vaisua on ollut.

Venäjän hyökkäyksen tuomitseminen sentään onnistui vasemmistoltakin, mutta ei ilman mutta-sanoja. Vasemmistolaiset rauhanpuolustajat ymmärsivät Venäjän huolen maan rajoille laajenevasta Natosta.

Ratkaisuksi esitettiin kaunis toive siitä, että kaikki lopettavat sotimisen ja hävittävät aseensa. Keski-Euroopassa esiin nousi myös pelkästään Ukrainaan kohdistettuja vaatimuksia vastarinnan lopettamisesta. Sillä vältettäisiin turhana pidetyt uhrit.

Ukrainassa rauhan tiellä on oikeasti vain Venäjää johtava Vladimir Putin. Hän on saanut suuren osan venäläisistä uskomaan, että lännen tuki Ukrainalle todistaa Venäjän turvallisuusuhan olleen todellinen.

Koska Putin on sitonut oman kohtalonsa sotaan, hän ei voi sitä lopettaa. Siksi toiveet Ukrainan rauhasta ovat kiinni hänen valtakautensa pituudesta. Onneksi se ei ole ikuinen.

Jatkon kannalta toimivin vaihtoehto on riittävän kovien ja kattavien sanktioiden määrääminen kansainvälisiä sääntöjä rikkoville. Väistämättömän rangaistuksen pelko pitäisi tulevia valloituksia suunnittelevat valtionjohtajat aisoissa.

Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja