• Saamelaiskäräjien vaaleja ei saa siirtää

    Mielipide
    26.6.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Saamelaiskäräjien täysistunto äänesti 18.6.2019 saamelaiskäräjävaalien siirtämisestä. Me allekirjoittaneet vastustamme vaalien siirtoa. Toivomme saamelaispolitiikkaan demokratiaa ja yhdenvertaisuutta.

    Vaaleilla demokratia toteutuu, kuten presidentti Niinistökin hiljakkoin totesi Kultarannassa. Saamelaiskäräjävaalien siirtämistä on perusteltu YK:n ihmisoikeuskomitean näkemyksellä, jossa otettiin kantaa KHO:n päätökseen 97 henkilön saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitsemisestä.

    Saamelaiskäräjien johto on väittänyt, etteivät nämä henkilöt ole saamelaisia, vaikka eräs heistä muun muassa sai edellisissä, vuoden 2015 vaaleissa kolmanneksi eniten ääniä 21 jäsenen saamelaiskäräjiin. Nyt käräjäjohto on asettunut KHO:n päätösten ylituomariksi ja haluaa sen lisäksi mitätöidä vaalituloksen.

    Kiista juontuu vuosikymmenten päähän Suomen alkuperäiskansan saamelaisten määrästä, joka halutaan pitää pienenä. Yksipuolisen informaatioon varassa lausutusta YK-komitean näkemyksestä ei ole perusteeksi lakisääteisten vaalien siirrolle.

    Nykyjohto haluaa vaalien siirrolla itselleen pari vuotta jatkoaikaa. Se haluaa myös puhdistaa äänioikeutettujen luetteloa. Se on pitäytynyt tiukasti saamelaisuuden kapeassa tulkinnassa. Valtion varoin toimien, kaikkia saamelaisia ei haluta joukkoon. Toiminta on saanut aikaan kiistoja ja syrjintää.

    Vastustamme syrjimistä ja kannatamme hallitusohjelmaan kirjattua; kaikkien saamelaisten oikeutta kieleen ja omaan kulttuuriin. Kaikkien saamelaisten perusoikeuksien toteutumiseksi pyydämme noudattamaan yhdenvertaista kohtelua.

    Pigga Keskitalo

    Kari Kyrö

    Tanja Sanila

    Anu Avaskari

    Saamelaiskäräjien jäseniä

    Vaaleilla demokratia toteutuu, kuten presidentti Niinistökin hiljakkoin totesi Kultarannassa.

    Artikkelin aiheet
    Saamelaiskäräjät
    vaalit
    demokratia
    yhdenvertaisuus
    saamelaiset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja