Lukijalta: Yksinkertainen lääke Itämeren pelastamiseen

Itämerta on pelastettu vuosikymmeniä ilman näkyvää tulosta. Suomen meriympäristön tila 2024 -raportti kertoo, että ravinnekuormitus Itämereen ei arvion mukaan ole juurikaan vähentynyt 2000-luvun aikana. Saaristomeren kuormitus on jopa lievästi kasvanut.

Albert Einsteinin mukaan suuret asiat ovat yksinkertaisia. Näin on myös Saaristomeren pelastamisessa: lopetetaan kuormittaminen. Kysymys ei ole vaihtoehtojen valinnasta vaan maan asettamista ehdoista. A.I. Virtanen varoitti peltojen rappiosta jo 1951.

Sadot perustuvat nyt täysin vuosittaiseen väkilannoittamiseen. Vesiliukoisina ne kulkevat veden mukana. 80 prosenttia fosforikuormasta ja 68 prosenttia typpikuormasta tulee maataloudesta.

Maaperän humus sitoo sata kertaa enemmän ravinteita ja vettä kuin ympäröivä maa ja tekee maasta viljelykelpoisen. Se kuohkeuttaa maan ja tekee siitä vettä läpäisevän, ilmavan ja kuormitusta kestävän. Humuksesta 58 prosenttia on ilmasta orgaanisesti sidottua hiiltä.

Humuspitoisuus on pudonnut 70 vuodessa 6–7 prosentista kolmeen. Samalla siihen sitoutuneet ravinteet ovat huuhtoutuneet vesiin ja hiili hiilidioksidina ilmakehään. Humusta on hävinnyt jokaiselta hehtaarilta 80 tonnia eli reilu tonni per vuosi. USA:n ympäristövirasto CDIAC arvioi vuonna 2016 humuskadoksi maailmanlaajuisesti 20–23 prosenttia.

Humuskato ja maan tiivistyminen on kaiken viljelyn kohtalonkysymys. Tri Erkki Auran tutkimukset 1980-luvulla osoittivat, että pellon tiivistyminen siirtyy ruokamultakerroksesta (elävin 20 cm) pohjamaahan, kun akselipaino ylittää 2 000 kiloa. Kuuden tonnin akselipaino tiivistää maata jo kahden metrin syvyyteen. Nykykoneet painavat 5–10 tonnia!

Edellä mainitun raportin tutkimuskoordinaattori Samuli Korpinen Sykestä nimeää lääkkeeksi kipsinlevityksen, luomuviljelyn ja suojavyöhykkeet (TS 24.12.). Kipsinlevitys estää alle puolet valumasta ja sillä peitetään ongelman juurisyy ja annetaan valtakirja tuhoisan nykymenon jatkamiselle. Suojavyöhykkeet ovat pelkkää marginaalista kosmetiikkaa. Näiden ja muiden vippaskonstien jatkuva toistaminen estää tehokkaasti asian ymmärtämisen ja korjaamisen.

Luomuviljelyssä ei käytetä väkilannoitteita eikä maan biologiaa vahingoittavia torjuntakemikaaleja. Siltä osin kuormitus loppuu heti. Luomuviljelyllä palautetaan humusta peltoon.

Käytännön viljelyssä on mahdollista päästä 2–3 humustonnin lisäykseen vuosittain. Mutta sillä on hintansa. Vähintään neljänneksen pelloista on oltava palkokasvinurmilla, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Se merkitsee viljelijöille tulonmenetystä, joka on korvattava.

Seppo Lohtaja

Uusikaupunki