• Lukijalta: Metsähallitus ylläpitää jatkossakin maksuttomia retkeilypalveluja

    Vapaaehtoisten kansallispuistomaksujen keruu ei tällä hetkellä ole mahdollista, kirjoittaa MH Luontopalveluiden yhteyspäällikkö Tiina Hakkarainen. ”Luontopalvelut selvittää kuitenkin täydentäviä rahoituslähteitä.”
    Kansallispuiston retkeilyreitti. Kuvituskuva.
    Kansallispuiston retkeilyreitti. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Mielipide|Politiikka
    31.7.202616:30
    Lukijalta
    Tiina Hakkarainen

    Heidi Verkama nosti tärkeän aiheen esille (MT 9.7.). Olemme samaa mieltä siitä, että valtion luontokohteiden tulevaisuudella on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille, matkailulle ja alueiden elinvoimalle.

    Lisää aiheesta
    • Luonto, metsätalous ja matkailu ovat alueemme elinehtoja, kirjoittaja mainitsee. Kuvituskuva Oulangan kansallispuistosta.

      Metsä | Lukijalta: Metsähallituksen luontokohteet pitää säilyttää – Auttaisiko siihen polkumaksu?

    Keskustelussa on tärkeää erottaa toisistaan Metsähallituksen Luontopalvelut ja liiketoiminta. Metsähallituksen tulos syntyy pääosin liiketoiminnasta, ja siitä tuloutetaan merkittävä osa valtiolle valtioneuvoston päätösten mukaisesti.

    Metsähallitus ei voi siirtää liiketoiminnan voittoja vapaasti Luontopalvelujen käyttöön. Kansallispuistojen hoito sekä retkeilyrakenteiden ylläpito ovat Luontopalvelujen julkisia hallintotehtäviä, joiden rahoituksesta päätetään valtion talousarviossa.

    Vapaaehtoisten kansallispuistomaksujen keruu ei tällä hetkellä ole mahdollista.

    Budjettirahoitusta on viime vuosina vähennetty, joten ylläpitoa on mietittävä tarkasti.

    Vapaaehtoisten kansallispuistomaksujen keruu ei tällä hetkellä ole mahdollista. Rahankeräyslain mukaan retkikohteen käytöstä ei voida periä vapaaehtoisia maksuja, vaan maksun täytyy olla vastikkeellista.

    Maksujen keruu edellyttäisi lakimuutosta: rahankeräyslain mukaan valtion liikelaitos ei voi itse järjestää rahankeräystä, eikä perustaa säätiötä rahan keräämiseksi.

    Luontopalvelut selvittää kuitenkin täydentäviä rahoituslähteitä, kuten pysäköintimaksuja, joiden kokeilu käynnistyy loppukesästä viidellä Luontopalvelujen ylläpitämällä kohteella.

    Luontopalvelut voi myös siirtää hoidon ulkopuolelle jäävien kohteidensa retkeilypalveluja toisen osapuolen hallintaan ja hoitoon käyttöoikeussopimuksella. Iloksemme monet kunnat ovat mahdollisuuteen tarttuneet. Näin useita kohteita on voitu säilyttää retkeilijöiden käytössä.

    Tavoitteemme on, että Suomessa on jatkossakin mahdollisimman monipuolinen, laadukkaasti ylläpidetty retkeilypalvelujen verkosto, joka tarjoaa maksuttomia, kestäviä ja myös esteettömiä luontoelämyksiä eri puolilla maata.

    Tiina Hakkarainen

    yhteyspäällikkö

    MH Luontopalvelut

    Lisää aiheesta
    • Suomen ylpeys on ollut, että retkeily on monin paikoin kaikkien saavutettavissa tulotasosta ja liikuntakyvystä huolimatta. Reittien varsilla on ollut taukopaikkoja ja klapeja makkaranpaistoon.

      Erä | Huolto loppuu 154 Metsähallituksen taukopaikalta – ”Huolestuttavaa ja lyhytnäköistä”, vihreiden Pitko paheksuu

    • Luontopalvelut aloitti viime vuonna rakennuskantansa läpikäynnin säästöpaineiden takia.Sen seurauksena muun muassa Hossan luontokeskus myytiin viime vuonna ulkopuoliselle taholle.

      Retkeily | Metsähallitus takoo rahaa puukaupoilla samalla, kun luontokeskuksia ja retkeilypalveluja karsitaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    luontopalvelu
    kansallispuisto
    retkeily
    rahoitus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa