• Läpinäkyvyyttä metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppaan

    Mielipide
    22.1.202101:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomalaista puu- ja metsä­palvelumarkkinaa on uudistettu viime vuosina. Puumarkkina­seurannan ja -tilastoinnin kehittäminen sekä sähköisen puumarkkinapaikka Kuution lanseeraaminen ovat hyviä esimerkkejä. Myönteistä on myös vuonna 2015 voimaan astunut metsänhoitoyhdistyslain muutos, joka poisti lakisääteisen metsänhoitomaksun.

    Kaiken kehittämisen tavoitteena on ollut reilun kilpailun edistäminen. Kehitystyötä täytyy edelleen jatkaa. Etenkin metsänhoitoyhdistyksen valtakirjakaupan läpinäkyvyyttä on lisättävä.

    Valtakirjakaupassa metsänomistaja valtuuttaa puukaupan yhdistyksen hoidettavaksi. Yhdistys pyytää tarjoukset ostajilta, vertailee niitä ja suosittelee metsänomistajalle parasta vaihtoehtoa.

    Valtakirjakaupassa on kuitenkin eräs reilua kilpailua kyseenalaistava piirre: metsän­hoitoyhdistys toteuttaa leimikon kilpailutuksen, minkä jälkeen saman yhdistyksen korjuupalvelu voi antaa leimikosta tarjouksen. Myyjästä tuleekin yhtäkkiä myös ostaja.

    Metsänhoitoyhdistys voi välillä ostaa leimikon myös ilman kilpailutusta. Avoin ja tasapuolinen puukauppapaikka Kuutio tarjoaa työkalun, jolla kyseisestä ongelmasta päästään eroon. Kuutiota käyttämällä varmistetaan, että kaikki puunostajat ovat samalla viivalla tarjousta annettaessa. Ongelmana kuitenkin on, että suurin osa metsänhoitoyhdistyksistä käyttää Kuutiota hyvin vähän tai ei lainkaan.

    Metsänhoitoyhdistyslakia uudistettaessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto korosti huomion kiinnittämistä muun muassa markkinarakenteen kehittymiseen ja sen puukaupallisiin vaikutuksiin. Erityisesti siihen, millä tavalla ja millä edellytyksillä metsän­hoitoyhdistykset voivat osallistua puukaupalliseen toimintaan. Tälle tarkastelulle on tilausta – kuten myös toimintatapojen kehittämiselle. Kuution käyttö valtakirja­kaupassa olisi ensimmäinen askel tähän.

    Karoliina Niemi

    metsäjohtaja

    Metsäteollisuus ry

    Artikkelin aiheet
    metsänhoitoyhdistys
    valtakirjakauppa
    Kuutio
    Metsäteollisuus ry
    puukauppa
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja