Valtion budjetissa maanpuolustusta ollaan leikkaamassa rajusti.
Ennen Talvisotaa kaksi herraa, kokoomuslainen Suomen Pankin johtaja Risto Ryti ja sosialidemokraattien johtaja Väinö Tanner, vastustivat puolustuslaitoksen rahoitusta. Tanner sanoi, että sivistynyt maailma ei ole niin hullu, että aloittaa sodan, ja Stalinin kanssa voin kyllä sopia. Mutta ei voinut.
Ryti ja Tanner joutuivat molemmat muuttamaan asenteensa satakahdeksankymmentä astetta Suomen pelastamiseksi.
Tällä hetkellä valtion talous on ahtaalla ja nuoret sota-aikaa kokemattomat poliitikot ovat taas innokkaasti puolustuslaitosta heikentämässä. Näin asian voi tulkita ruohonjuuritasolla.
On kuitenkin kaksi tärkeää asiaa, jos kansakunta haluaa säilyttää olemassaolonsa. Ne ovat oma puolustusvalmius ja oma ruokahuolto.
Viimeiset sodat ovat antaneet tästä opetuksen.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.