Asiantuntijalta: Uudistava ajattelutapa edistää kunnioittavan ja tasapainoisen keskustelukulttuurin luomista

Tutkin regeneratiiviseen eli uudistavaan viljelyyn siirtymää tehneiden viljelijöiden päätöksentekoa. Regeneratiivisuus kuulostaa vaikealta sanalta, mutta pohjimmiltaan se tarkoittaa jatkuvaa prosessia, joka elvyttää, korjaa ja parantaa kokonaisvaltaisesti prosessin kohdetta. Esimerkiksi metsäpalon jälkeen metsä uudistuu ja sen elinvoima vahvistuu, mikäli se saa rauhassa rakentua ja kehittyä.

Luonto taitaa uudistumisen ilman ohjausta, vaikka prosessi on monimuotoinen ja systeeminen.

Myös tutkimukseni viljelijät ovat monimuotoinen joukko tuotantosuunniltaan ja -tavoiltaan sekä tilakooltaan. Yksi melko yhteneväinen piirre kuitenkin on: usko asioiden järjestymiseen sekä omiin vaikutusmahdollisuuksiin.

Tämän suhtautumistavan takana lienee kyky systeemiajatteluun, joka on kytköksissä uudistavaan ajatteluun ja transformatiiviseen eli perustavanlaatuiseen ja pysyvään muutokseen. Hyvä esimerkki transformaatiosta on perhosen muutos toukasta kauniiksi lentäväksi eläimeksi.

Jos katsomme toukkaa emmekä tiedä, että siitä voi muodostua perhonen, emme osaa kuvitella perhosta. Kuitenkin kun tiedämme, että toukasta tulee perhonen, voimme kuvitella sen mielessämme.

Sama pätee tulevaisuuteen: voimme nähdä sen haluamamme kaltaisena ja myös vaikuttaa sen muodostumiseen. Mahdollisuutemme vaikuttaa voi todeta katsomalla niitä huimia kehitysaskeleita, joita ihmiskunta on tehnyt esimerkiksi teknologian, terveydenhoidon ja rauhan rakentamisen parissa. Ne eivät ole vääjäämättömästi kulloisenkin nykyhetken määrittelemä kehitys, vaan ihmisen aktiivisesti aikaansaama tulevaisuus.

Emme ole nytkään vääjäämättömästi etenemässä mihinkään lopputulokseen, vaikka julkisesti käytävä keskustelu usein niin antaa ymmärtää. Tosiasiassa tulevaisuus on seurausta nyt tehtävistä päätöksistä, ei vielä toteutunut nykyisyys.

Koska voimme vaikuttaa tulevaan ja estää synkkien ennusteiden toteutumisen, meidän tulisi tehdä transformatiivinen muutos ajattelussamme ja löytää niitä tekijöitä, jotka auttavat luomaan aidosti uudistavan tulevaisuuden.

Ehkäpä ajatustemme, keskustelumme ja tutkimuksemme tulisi suuntautua merkittävästi nykyistä enemmän luonnon prosesseihin, jotka ovat luonteeltaan jatkuvasti uudistuvia saadessaan siihen mahdollisuuden.

Monet innovaatiot ovat saaneet alkunsa luonnosta. Antibiootit löytyivät aikanaan mikrobien avustuksella ja sian insuliini pelasti ykköstyypin diabeetikkojen elämän. Mikrobit myös tuottavat kaasuja, joilla voitaisiin korvata fossiilisia polttoaineita, ja aurinko antaa lisää energiaa maapallolle.

Maanviljelyssä erityisen aseman saa juuri auringon energia. Yhteyttävä kasvusto ruokkii juuristonsa kautta maaperän elämää, joka vastavuoroisesti auttaa kasvustoa tuottamaan satoa.

Syvällinen ymmärrys maaperän toimintojen yhteydestä sadontuottoon ja maatilaekosysteemin toimintaan on uudistavan viljelyn ytimessä. Tutkimusten valossa näyttää siltä, että uudistava viljely on transformatiivinen tapa ajatella ja toteuttaa viljelyä. Se tarjoaa totutusta poikkeavan lähestymistavan tulevaisuuden viljelylle, jossa ruokaa tuotetaan luonnon prosesseja tukien, samalla taloudellisesta kannattavuudesta huolehtien.

Tällaisen näkökulmamuutoksen myötä taloudellista arvoa saavat myös vaikeasti euroiksi laitettavat tekijät, jotka realisoituvat kuitenkin kokonaiskannattavuudessa.

Esimerkiksi nostan laiduntavat eläimet, jotka voitaisiin nähdä arvokkaana osana suomalaista ruuantuotantoa. Lihantuotannon merkityksellisyyttä voitaisiin ajatella sekä omavaraisuuden että luontoarvojen kautta.

Tilannetajuinen laidunnus on tutkimusten mukaan erinomainen keino sitoa hiiltä. Lisäksi se ruokkii ja ylläpitää maatilaekosysteemin monimuotoisuutta, sekä lisää eläinten ja viljelijöiden hyvinvointia.

Löytyypä tutkimuksesta viitteitä myös uudistavan viljelyn yhteydestä lihan parempaan rasvahappopitoisuuteen.

Uudistava ajattelutapa edistää kunnioittavan ja tasapainoisen keskustelukulttuurin luomista, jossa huomioidaan myös käytännön toteutus.

Mitä, jos keskustelisimme siitä, millaista ruokaa syömme; kuinka ja missä se on tuotettu, ja miten se näyttäytyy ruuantuotannon kokonaisuudessa?

Voisimmeko luopua systeemisyyden ja monimuotoisuuden hylkäävästä ja jopa viljelijöitä vastakkain asettelevasta lihapuheesta, jossa on ”yksi liha” vastaan ”kasvis”?

Kohtuullistaminen ruokailutottumuksissamme on tärkeää, mutta pelkästään määrällisyyteen perustuvien mittarien mielekkyys systeemipohjaisissa kokonaisuuksissa on kyseenalainen. Luontokaan ei mittaa vain määrää, vaan hakeutuu tasapainoon.

Soja Sädeharju

projektitutkija

Itä-Suomen yliopisto

Sisu STN -hanke

viljelijä, Kestilän tila

Urjala