• Uusille kunnan­valtuu­tetuille

    Mielipide
    25.8.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Meistä jokainen asuu jossain kunnassa, joten kuntien menestyminen on iso kansal­linen kysymys.

    Uudet valtuustot ovat aloittaneet työnsä vaikeassa toimintaympäristössä. Monissa kunnissa aiemmin nähdyt oman edun tavoittelut ja valtapelit aiheuttavat kunnille vakavia maine- ja talousriskejä. Onkin tärkeää, että uusilla valtuustoilla on selkeät, yhdessä laaditut ”pelisäännöt”, joiden avulla valtuustotyö on toisia kunnioittavaa, diversiteettiä arvostavaa ja ratkaisukeskeistä.

    Kun valtuustolla on jaetut pelisäännöt, on valtuustotyö johdonmukaisempaa, muka­vampaa ja tehokkaampaa. Asioista tiedottaminen on helpompaa ja valtuustotyötä kohtaava luottamus tukee koko kunnan mainetta ja elinvoimaisuutta.

    Kannustan puheen­johtajia varmistamaan oman valtuustonsa osalta pelisääntöjen luomisen osallistavasti. Nykyteknologialla se onnistuu muutamassa tunnissa demokraattisesti ja koronaturvallisesti. Nyt on etsikkoaika osoittaa, että keväällä annetut äänet ohjautuivat oikeisiin osoitteisiin.

    Jukka Saksi

    Vantaa

    Artikkelin aiheet
    kunnanvaltuutetut
    kuntavaalit
    paikallishallinto
    johtaminen
    valtuustotyö
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja