• Metsän kestävä käyttö

    Mielipide
    20.11.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Sitran yliasiamies Jyrki Katainen on jo saanut huutia mielipiteistään. Lausunnot avohakkuista ovat olleet tyrmistyttäviä. Samassa kuorossa on esiintynyt aiemmin myös kokoomuksen entinen puheenjohtaja Pertti Salolainen.

    Kumpikin on ollut pitkään edustajanamme vaikuttavissa asemissa Euroopassa. Mitähän he ovat siellä kertoneet maamme metsistä?

    Sitra on tukenut metsäntutkimuksen tulosten tunne­tuksi tekemistä jo pitkään. Ahkerin kirjoittaja on ollut edesmennyt metsäprofessori Kullervo Kuusela. Hän kirjoitti laajoja raportteja, joita julkaistiin 1970-luvulta alkaen aina vuosituhannen vaihteeseen.

    Ne kattavat paitsi kotimaan, myös Euroopan metsämaat ja Venäjän. Siinä olisi ollut viemisiä tuliaisiksi eri kielille käännettyinä versioina.

    Boreaalinen havumetsä oli Kuuselalle dynaaminen ekosysteemi. Merkittävin luontaisia häiriöitä aiheuttava tekijä on metsäpalo, ja kasvillisuushan palaa häiriön jälkeen. Metsän kestävällä käytöllä hän tarkoitti tuotannollis-taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen sovittamista luonnonvarojen määrään ja uusiutumiseen.

    Metsän käyttö on kestävää, kun se ei ylitä biologisen tuotoksen potentiaalia eikä estä ekologisten toimintojen jatkuvuutta häiriöiden jälkeen eikä vähennä biologista monimuotoisuutta. Rikas luonto ja inhimillisen kehityksen edellytykset turvataan myös tuleville sukupolville.

    Olisiko näistä näkemyksistä ollut apua arvioitaessa monimuotoisuuden ongelmaa?

    Simo Hannelius

    metsänhoitaja

    Kauniainen

    Artikkelin aiheet
    metsän kestävä käyttö
    metsätalous
    kestävä kehitys
    monimuotoisuus
    luonnonvarat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa